Brightonin tuore ennätyshankinta Jürgen Locadia, 24, vertaa itseään Manchester Cityn brasilialaishyökkääjään Gabriel Jesusiin.

– Hän ei ainoastaan seiso kärjessä. Hän liikkuu ympäriinsä, menee oikealle ja vasemmalle. Hän pitää jalkapallon pelaamisesta ja maalien tekemisestä. Mielestäni hän on aika samantyyppinen kuin minä, Locadia sanoo paikallislehti The Argusin mukaan.

– Pidän jalkapallon pelaamisesta ja pidän eri pelipaikoista, joten tunnen olevani muutakin kuin pelkkä target-hyökkääjä, hän jatkaa.

– Pelasin suurimman osan ajasta kärkipelaajana, mutta pelasin viimeisen kolmen kauden aikana (PSV:ssä) myös vasempana laiturina. Viime vuosi meni aika hyvin. Tein paljon maaleja vasemmalta laidalta.

Locadia kertoo suhtautuvansa jalkapalloon pakkomielteisesti ja seuraavansa tarkasti kaikkien pelaajien tekemisiä.

– Katsoin paljon DVD-videoita (Robin) van Persiestä, kun tämä oli Arsenalissa. Myös (Arjen) Robbenia Chelseassa.

Locadian virallista siirtosummaa ei kerrottu julkisuuteen, mutta englantilaislähteiden mukaan Brighton maksoi miehestä lähes 15 miljoonaa puntaa.