Joe Hart ei luovu paikasta MM-joukkueessa taistelutta – haluaa uuteen seuraan vielä tammikuussa
Kuva: Getty Images
30-vuotias Joe Hart on nähty Englannin joukkueessa neljässä viimeisessä jalkapallon arvoturnauksessa, ja niistä kolmessa viimeisessä hän on ollut myös pelaava maalivahti. Meneillään oleva kausi on kuitenkin ollut sen verran vaisu, että Hartin asema ensi kesän MM-joukkueessa on vakavasti uhattuna.
Kokeneen veräjänvartijan alamäki alkoi viimeistään siinä vaiheessa, kun Pep Guardiola nimitettiin Manchester Cityn manageriksi. Guardiola ilmoitti nopeasti, ettei Hartille ole käyttöä joukkueessa, ja niinpä Hartin oli pakko hakea viime kaudella vauhtia Serie A -seura Torinosta.
[readmore from=Joe-Hart]
Täksi kaudeksi Hart palasi Englantiin, ja hänet lainattiin vuorostaan West Hamiin. Tarjolla oli selkeä ykkösvahdin asema. Otteet syyskauden aikana olivat kuitenkin sen verran vaisuja, että Hart joutui tuosta statuksesta luopumaan.
Valioliigassa mies ei ole torjunut sitten marraskuun. Vastuuta on tullut vain cup-otteluissa, mutta kun West Ham putosi niistäkin, näyttää vahvasti siltä, että Adrían vie kaikki minuutit kevätkauden aikana eikä Hartille riitä edes murusia.
Nyt The Times arveleekin, että Hart haluaa päättää West Ham -lainansa ennenaikaisesti ja toivoo siirtoa jonnekin, missä torjuntavastuuta on tarjolla. Käänteiden tulee kuitenkin olla nipeita, sillä siirtoikkuna sulkeutuu jo keskiviikkona.
Yhtenä vaihtoehtona lehti heittää ilmoille Newcastlen, joka oli miehestä kiinnostunut jo viime kesänä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”