Deadline Day on täällä! Näin siirtoikkunat sulkeutuvat eri maissa ja näin seuraat tapahtumia reaaliajassa
Tammikuun siirtoikkuna umpeutuu monessa maassa tänä iltana. Niin Englannissakin.
Mihin kellonaikaan ikkuna umpeutuu eri maissa? Ja miten tapahtumia voi ja kannattaa seurata?
Ensin tärkeä huomio: siirtoikkunan umpeutuminen koskee aina vain ostavaa seuraa. Esimerkiksi valioliigaseurat voivat tämän päivän jälkeenkin myydä pelaajia sellaisiin maihin, joissa ikkuna on vielä auki.
Aloitetaan ikkunoiden suhteen siitä tärkeimmästä, eli Englannista. Sumujen saarilla siirtotakaraja on kello 23 paikallista aikaa, eli Suomessa mennään tunnin verran torstain puolelle. Tuohon aikarajaan mennessä siirtojen pitää olla rekisteröity FIFA:n järjestelmään. Seurat saattavat itse tiedottaa viimeisistä hankinnoistaan vasta torstaiaamuna.
Englannin kanssa samaan aikaan ikkuna sulkeutuu Espanjassa, Italiassa ja Ranskassa. Saksassakin takaraja paukkuu tänään, mutta jo kello 19 Suomen aikaa.
Nämä ovat mielenkiintoisia muun muassa siksi, että esimerkiksi Swansean Roque Mesaa viedään La Ligan Sevillaan. Saksa taas kiinnostanee erityisesti Arsenalin ja Chelsean faneja. Arsenal ja Chelsea kun ovat kiinteässä kolmiodraamassa Borussia Dortmundin kanssa (lue lisää tästä).
Siirtoikkuna sulkeutuu torstaina kello 01 Suomen aikaa myös keskisuuriksi laskettavissa Belgian, Tanskan, Kreikan, Turkin, Hollannin ja Skotlannin sarjoissa. Sen sijaan esimerkiksi Venäjällä ikkuna umpeutuu vasta 22. helmikuuta, Kiinassa 28. helmikuuta ja Yhdysvalloissa vappuna. USA on kiinnostava vaihtoehto esimerkiksi Zlatan Ibrahimovićia ajatellen.
Näin seuraat tapahtumia reaaliajassa
Koska siirtoikkuna on jotakuinkin ihmisen parasta aikaa, me tarjoamme lukijoillemme tuttuun tapaan liveseurannan siirtoikkunan viimeisen päivän tapahtumista. Eli: jos haluat seurata valioliigaseurojen siirtoikkunatapahtumia reaaliajassa, mene Deadline Day Live -sivullemme ja pidä se vaikka koko päivän ajan auki. Sivu päivittyy itsekseen, jottet jäisi yhdestäkään käänteestä paitsi. No mitä Deadline Day Live -sivulta löytyy? Sinne listataan tuoreimmat vahvistuneet kaupat sekä ylipäätään tuoreimmat käänteet siirtomarkkinoilla. Sieltä löydät myös KAIKKI joukkuekohtaiset kaupat koko tammikuun ja myös viime kesän siirtomarkkinoilta. Sivulta pääset myös selaamaan tuoreimpia siirtomarkkinauutisiamme ja aivan lopusta löydät talven (ja viime kesän) kalleimpia kauppoja. Siirtoikkuna umpeutumassa! Katso tästä valioliigaseurojen kaikki toteutuneet kaupat.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille