Paikallislehti: Man United tavoittelee vahvistuksia kahdelle pelipaikalle – viisi nimeä listattuna

Kuva: Getty Images
Tammikuun siirtoikkuna on vasta mennyt kiinni, mutta nyt jo mietitään seuraavia siirtomarkkinoita.
Manchester United vaihtoi tammikuussa Henrikh Mkhitarjanin Alexis Sáncheziin. Chileläisestä José Mourinho sai kaipaamansa vahvistuksen hyökkäysosastolle.
Tulevana kesänä Mourinhon joukkueenrakennus jatkuu. Paikallislehti Manchester Evening News kertoo, että portugalilaisluotsi haluaa vahvistuksia erityisesti kahdelle tontille: keskikentälle ja laitapakkiosastolle.
Keskikentältä Marouane Fellainin sopimus päättyy, eikä hänen kanssaan ole päästy sopuun jatkosta. Lisäksi Michael Carrickin ura on päättymässä. Tarvetta uusille miehille siis on. MEN:n mukaan Mourinho haluaisi kaksi pelaajaa, jotka pystyisivät operoimaan Paul Pogban ja Nemanja Matićin rinnalla.
Ykkösvaihtoehdolla on nimikin: Arturo Vidal. 30-vuotiaan Vidalin sopimus Bayern Münchenin kanssa umpeutuu kesällä 2019, joten ensi kesänä hänet voisi saada suhteellisen edullisesti. Toinen mahdollinen ostos voisi lehden mukaan olla Nizzan Jean Seri, joka oli viime kesänä kovasti matkaamassa Barcelonaan.
Keskikenttäpelaajien lisäksi tarvetta hankinnoille olisi tosiaan myös laitapakkiosastolla. Antonio Valencia on selkeä ykkönen oikealla ja Ashley Young on sopeutunut hyvin vasemmalle. Valencia ja Young alkavat molemmat kuitenkin ikääntyä, minkä lisäksi Youngin sopimus päättyy tähän kauteen.
Tällä hetkellä Youngin jatko Unitedissa näyttää todennäköiseltä. Siitä huolimatta lisämiehet olisivat tarpeen. Kysymys lähinnä kuuluu: yksi vai kaksi?
[readmore from=Manchester-United]
Luke Shaw on viime aikoina väläytellyt siihen malliin, että hän saa ehkä sittenkin jatkaa uraansa Unitedissa. Sikäli vasemman laitapakin tontille ei välttämättä uutta miestä tarvita. Jos Mourinho päättää toisin, markkinoilta lähdetään mahdollisesti tavoittelemaan Tottenhamin Danny Rosea tai Juventuksen Alex Sandroa.
Oikealle United saattaa MEN:n mukaan havitella AS Monacon Djibril Sidibéä. Se tarkoittaa samalla sitä, että Matteo Darmianin ja Daley Blindin aika Unitedissa on päättymässä.
Kuinka paljon Mourinholla on sitten käteistä käytettävissään? Manchester Evening Newsin tietojen mukaan noin 200 miljoonaa puntaa. Tuosta summasta arviolta 50 miljoonaa menisi Vidaliin, jolloin 150 miljoonaa jäisi toisen keskikenttämiehen ja yhden tai kahden laitapakin hankintaan.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Suru-uutinen: Entisen Man City -luotsin poika kuoli onnettomuudessa
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Gary Neville: Manchester Unitedin on päästävä kuuden joukkoon Valioliigassa
- Roy Keane kritisoi suorasanaisesti Virgil van Dijkia: ”Pitäisi katsoa syvälle peiliin”
- Jamie Carragher: Mohamed Salah ei ole enää itsestäänselvä avauksen pelaaja Liverpoolissa
- Sean Dyche palaamassa Valioliigaan
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Harry Maguire kertoi, mitä voitto Liverpoolista merkitsee Man Unitedille
- Harry Maguire ratkaisijana! Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Graham Potter siirtymässä maajoukkuepestiin
- Liverpoolille neljäs peräkkäinen tappio – Virgil van Dijk otti kantaa tilanteeseen
- Harry Maguire kertoi, mitä voitto Liverpoolista merkitsee Man Unitedille
- Jamie Carragher: Mohamed Salah ei ole enää itsestäänselvä avauksen pelaaja Liverpoolissa
- Roy Keane kritisoi suorasanaisesti Virgil van Dijkia: ”Pitäisi katsoa syvälle peiliin”
- ESPN: Tässä Nottingham Forestin omistajan vaihtoehdot joukkueen uudeksi päävalmentajaksi
- Sean Dyche palaamassa Valioliigaan
- Wayne Rooney: Alexander Isak pitäisi pudottaa penkille
- Harry Maguire ratkaisijana! Manchester United kaatoi Liverpoolin
- Pep Guardiola: Jack Grealish voi palata Manchester Cityyn – ”Monia asioita voi tapahtua”
- Gary Neville: Manchester Unitedin on päästävä kuuden joukkoon Valioliigassa