PSG-puolustaja kertoi halustaan pelata Valioliigassa – ”En peitä ihailuani Guardiolaa kohtaan”
Kuva: Getty Images
Paris Saint Germainin Dani Alvesia on huhuttu uransa aikana Valioliigaan useaan otteeseen. Hän itse kertoi, että vuonna 2006 siirto Liverpooliin oli erittäin lähellä ja myös Chelsean sekä Manchester Cityn kerrotaan tavoitelleen häntä.
Viimeisimpänä huhuissa esiintyi Man City, jota valmentaa Alvesille Barcelona-vuosilta tuttu Pep Guardiola. Brasilialaispuolustaja kertoi FourFourTwolle, miksi hän viime kesänä lopulta valitsi siirtyä PSG:n riveihin. Tämän jälkeen hän myös paljasti, että edelleen haluaisi joskus pelata Englannissa.
– Minulla on paljon ystäviä PSG:ssä ja kumppanini on asunut Pariisissa ja hän rakastaa kaupunkia. Pidän myös seurasta ja sen halusta kehittyä suuremmaksi. Päätöksessäni oli siis kyse useasta asiasta. Olin tietenkin myös innoissaan ajatuksesta työskennellä Guardiolan kanssa jälleen. Tiesin, mitä hän on antanut minulle ja voisi antaa uudestaan, Alves kertoi.
– Lopulta Pariisin valitsemisessa oli enemmän järkeä Manchesteriin verrattuna, mutta en peitä ihailuani Guardiolaa kohtaan tai haluani pelata Valioliigassa tulevaisuudessa.
– Kyllä, minulla on edelleen halu [pelata Valioliigassa], mutta en tiedä tuleeko se tapahtumaan vielä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä