Kevin De Bruyne bussihyökkäyksestä Liverpoolissa – ”Ei siinä ollut mitään pahaa”

Manchester Cityn bussi sai joidenkin Liverpoolin kannattajajärjestöjen jo viikkoja sitten masinoiman vastaanoton eilen saapuessaan Anfieldille. Ajoneuvo päätyi käyttökelvottomaan kuntoon sitä kohti heitettyjen pullojen, tölkkien ja muiden esineiden osumista.
Episodi, josta on jo käynnistetty sekä UEFA:n että paikallisen poliisin tutkinnat, ei hätkäyttänyt vierasjoukkueen Kevin De Bruynea.
– Olen nähnyt näitä ennenkin, tällaista sattuu. Ei siinä ollut mitään pahaa.
Kolmen maalin tappio niskassaan ottelusta lopulta poistuneen Cityn miehistö sai bussissa varoa rikkoutuvia ikkunoita.
– Ei sellaista tietenkään ole mukava kokea. Mutta jos kannattajat tekevät tällaista ryhtymättä väkivaltaisiksi, kaikki on minun mielestäni OK.
Toiseen osaotteluun Etihadilla tuskin saadaan vastaavaa tunnelmaa kuin eilisessä pelissä – De Bruyne toki toivottaisi sellaisen tervetulleeksi.
– Liverpool sai varmasti paljon intoa kannattajiltaan. Olisi mukavaa saada vastaavaa omiltamme, ensin lauantaina (Manchesterin derbyssä) ja sitten toisessa osaottelussa Liverpoolia vastaan.
Lähde: Four Four Two
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Fulhamin luottopelaaja valitsi jatkosopimuksen – yhdistettiin toiseen valioliigaseuraan
- Kepa on ollut monta kertaa oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Nyt hän tuo Midaksen kosketuksensa Arsenaliin
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa

- Sky: Manchester United kauppaa hylkiöhyökkääjiään Italiaan
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Fulhamin luottopelaaja valitsi jatkosopimuksen – yhdistettiin toiseen valioliigaseuraan
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- Pep Guardiola kommentoi kohuturnauksen vaikutusta ensi kauteen: ”Ehkä meitä odottaa katastrofi”
- Sporting-pomo vihjasi Viktor Gyökeresin hintalapusta – otti Man Unitedin ostokset esimerkiksi