Entinen huipputuomari on yksi harvoista suomalaisista Seagulls-faneista: ”Se oli erittäin hieno hetki”

Tiistaina pelattava Brighton-Tottenham-ottelu ei välttämättä ennakkoon kuulu Valioliigan klassikoihin – ainakaan vielä. Mutta ainakin yhdessä suomalaisolohuoneessa ottelua seurataan suurella mielenkiinnolla.
– Jos realisteja ollaan, niin kyllähän Tottenham on tiistaina suosikki. Pistekin olisi meille ihan mukiinmenevä saavutus, 150 Veikkausliigaottelussa ja kymmenissä kansainvälisissä otteluissa avustavana erotuomarina toiminut Markku Tiensuu myöntää Valioliiga.comille.
Tiensuu on toiminut mittavan, mm. U21:n EM-finaalin ja useita Mestarien liigan ottelua kattaneen, uransa jälkeen useita vuosia myös Palloliiton erotuomaritarkkailijana. Nyttemmin aktiivisin jalkapallotoiminta on Tiensuun kohdalla keskittynyt enemmänkin katsojan rooliin. Brightonin pitkää ja ajoittain tuskaistakin nousua takaisin parrasvaloihin hän on seurannut tiiviisti, sillä side Brightoniin kasvoi jo vuosikymmeniä sitten.
– Nousut ja laskut aina 70-luvun lopulta ja FA Cupin finaalista Kakkosliigan pohjamutiin on koettu. Täytyy sanoa, että hiljaisimpina kausina tuli välillä sellainen fiilis, että tässä taidetaan olla yksi harvoja suomalaisia Seagulls-faneja, mutta kaipa meitä muutama muukin löytyy, Tiensuu naurahtaa.
– Kun vuosikymmenien työ palkittiin vuosi sitten, oli se erittäin hieno hetki. Varsinkin, kun toissa keväänä nousu jäi niin pienestä kiinni, Tiensuu kertaa.
Jo sittemmin purettu legendaarinen Goldstone Groundkin tuli Tiensuulle tutuksi 80-luvulla. Seuran vaikeimpien aikojen kotikenttä, Whitdean, jäi sen sijaan kokematta.
– Toki siihenkin aikaan pyrin onnettomilta striimeiltä pelejä seuraamaan, mutta siinä vaiheessa kun olimme nousseet Ykkösliigaan, näin joukkueen seuraavan kerran livenä.
Tiensuun viimeisin Brighton-ottelu on muutaman viikon takaa Huddersfieldiä vastaan.
– Amexilla oli loistava tunnelma, sääli, että sählättiin voitto, hän muistelee Shane Duffyn harhasyöttöä.
Tiistain ottelusta saattaa Tiensuun mukaan tulla työntäyteinen Brightonin kannalta.
– Meidän tulisi onnistua täydellisesti puolustuspelissämme. Kotikenttä tasaa aina vähän puntteja, emmekä enää montaa pistettä tarvitse sarjapaikan säilyttämiseen. Täytyy toivoa, että Tottenham lähtee matsiin vähän takki auki, sillä heillä ei ole juuri mitään pelattavaa enää. Kotivoitto olisi kyllä miellyttävä yllätys, ja siihen totta kai uskotaan, sillä Brightonin peleissä voi tapahtua aivan mitä tahansa.
– Juuri siksi tämän seuran kannattaminen ei ole koskaan ollut tylsää puuhaa, Markku Tiensuu virnistää lopuksi.
Katso Brighton-Tottenham Viasat Jalkapallokanavalta sekä Viaplaysta tiistaina 17.4. klo 21.45 alkaen.
Voita kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kaksi VIP-pakettia koripallon EM-kisoihin 2025 Tampereelle!
-
- VIP-pakettiin sisältyy:
- otteluliput Suomen otteluun parhailta paikoilta
- korkeatasoinen ruokailu
- oma nimetty pöytä ennen ottelua, puoliajalla ja ottelun jälkeen
- majoitus Sokos Hotel Ilveksessä
- VIP-pakettiin sisältyy:
-
- Mail Sport: David Moyes todistajaksi valioliigatähden oikeudenkäynnissä
- Thomas Tuchel haluaa korjata tämän ongelman Englannin maajoukkueessa: ”Tunsin sen pelaajien harteilla”
- Mikel Merino sai tietää uudesta pelipaikastaan vain hetki ennen aloituspotkua: ”Tekivät sen tarkoituksella”
- Betis haluaa pitää Antonyn riveissään – valmis maksamaan suuremman osan pelaajan palkasta
- West Ham teki rahakkaan tarjouksen Angel Gomesille
- Mauricio Pochettino haluaa palata jonain päivänä Tottenhamiin
- Toimittaja: Virgil van Dijk kiinnostunut siirtymään MLS:ään
- Arsenal neuvottelee jatkosopimuksesta Bukayo Sakan kanssa
- Guardian: Lucas Paquetá ei usko saavansa rangaistusta – Englannin jalkapalloliitto hakee elinikäistä pelikieltoa
- Atlético kiinnostunut Liverpoolin Darwin Núñezista