5–2! Liverpool kiinni Mestarien liigan finaalipaikassa – tulikuuma Mohamed Salah ei tuulettanut maalejaan
Kuva: Getty Images
Liverpool tarrasi tiukasti kiinni Mestarien liigan loppuottelupaikkaan, kun se murskasi välierien ensimmäisessä osaottelussa Roman 5–2.
Kotijoukkueen sankariksi nousi jälleen kerran Mohamed Salah, joka rokotti entistä seuraansa kahdella fantastisella maalilla. Hän päätti kuitenkin olla tuulettamatta onnistumisiaan.
Käsittämättömässä vireessä oleva Salah on takonut kuluvalla kaudella peräti 43 osumaa, jos kaikki kilpailut huomioidaan. ”Egyptin kuningas” teki lisäksi esityön kahteen muuhun maaliin, joista vastasivat Sadio Mané ja Roberto Firmino.
Toisella puoliajalla jo viiden maalin takaa-ajoasemassa olleen Roman onnistujat olivat entinen valioliigapelaaja Edin Džeko ja Diego Perotti, joka ampui ottelun viimeisen maalin pilkulta.
Ensimmäistä finaalipaikkaansa sitten vuoden 2007 tavoitteleva Liverpool koki Anfieldilla myös takaiskun, sillä Alex Oxlade-Chamberlain kannettiin kentältä paareilla pois.
Toinen osa pelataan 2. toukokuuta Roomassa. Kaikki muistavat, että Roma nousi puolivälierissä Barcelonaa vastaan kolmen maalin takaa-ajoasemasta jatkoon.
Otteluparin voittaja kohtaa loppuottelussa joko Bayern Münchenin tai Real Madridin, joka puolustaa kilpailun voittoa.
Tiistain pelin alkuminuuteilla huomion varasti avustava erotuomari, jolle ei ollut löytyä ehjää lippua. Pian sen jälkeen Liverpool sai jobinpostia, kun taklaustilanteessa loukkaantunut Oxlade-Chamberlain joutui jättämään pelin kesken.
Pirteästi aloittanut Roma oli lähellä johto-osumaa vajaan 20 minuutin pelin jälkeen. Aleksandar Kolarov päätti yrittää maalintekoa kaukaa, ja pallo osui ylärimaan maalivahti Loris Kariusin käsien kautta.
Toisessa päässä Liverpool lähti nopeaan vastaiskuun ennen puolen tunnin täyttymistä. Firmino vapautti Manén läpiajoon, mutta tämä ei saanut viimeistelyään maalipuiden väliin.
Firmino petasi heti perään toisen huippupaikan Manélle, joka pääsi laukomaan pilkun kohdalta. Osuma palloon oli kuitenkin surkea – ja miehen seuraava yritys päättyi paitsiovihellykseen.
Otetta saanut ja paikkoja luonut Liverpool siirtyi johtoon 36. minuutilla hyvän riiston seurauksena. Pallo pelattiin oikealle Salahille, joka taituroi sen vasemman jalan laukauksellaan upeasti takanurkkaan.
Punapaitojen Dejan Lovren puski pallon kulmatilanteessa ylärimaan ennen isäntien toista osumaa, jonka kaava oli varsin tuttu. Joukkue hyödynsi avausjakson lopussa nopean vastahyökkäyksensä, jonka päätteeksi Salah pääsi iskemään Firminon huipputarjoilusta.
Mo Salah this season:
PFA POTY
African POTY
Arab POTY
Qualified for the World Cup
Runner-up in Egyptian Presidential Election
43 goals




Liverpool POTM



PFA POTM


PL POTM


UCL POTM

Cameras spot what happened when linesman tried to flag Roberto Firmino offside
mirror.co.uk/sport/football…
Mestarien liigan välierä, 1. osa
Liverpool – Roma 5–2 (2–0) 1–0 Mohamed Salah (36 min) 2–0 Mohamed Salah (45 min) 3–0 Sadio Mané (56 min) 4–0 Roberto Firmino (62 min) 5–0 Roberto Firmino (69 min) 5–1 Edin Džeko (81 min) 5–2 Diego Perotti rp. (85 min)LUE MYÖS:
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Fantasy Premier League: GW 15 – käytä ilmaiset vaihtotapahtumat tästä syystä
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Tässä on Englannin MM-kisalohko
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot


