Entinen Huuhkajien luottomies näkee Arsène Wengerin lähdön virkistävän Arsenalia – ”Kaipaa pientä sekoitusta ja hämmennystä”

Arsène Wengerin lähteminen Arsenalista tekee seuralle hyvää, ajattelee ainoa suomalainen Bundesliigavoittaja Pekka Lagerblom.
Arsenalissa puhaltaa uudet tuulet, kun seura ilmoitti Wengerin jättävän ”Tykkimiehet” lähes 22 vuoden jälkeen. Lagerblomin mukaan päätös oli hyvä.
-Tietysti hänen tulokset ovat olleet upeita, mutta tekee hyvää molemmille osapuolille ottaa eroa ja hakea uusia tuulia. Arsenal kaipaa pientä sekoitusta ja hämmennystä, että seura saa uusia ideoita ja pelitapoja. He ovat pelanneet pitkään samalla lailla, joten vastustajillekin se on ollut helppoa lukea, Lagerblom kertoo.
-Kun katsoo Arsenalin lähihistoriaa, niin tämän olisi voinut ajatella tapahtuvan jo muutama kausi takaperin.
Jos Arsène Wengeriä on kritisoitu, niin on myös Manchester Unitedin päävalmentajaa José Mourinhoa, jonka peliä on haukuttu tylsäksi pitkin kautta. Lagerblom muistuttaa kuitenkin, että tyylipisteitä ei jaeta.
-Osa matseista mitä olen katsonut olen ollut vain, että huhhuijaa… Miten voi… Pitää kuitenkin muistaa, että loppujen lopuksi futiksessa kerätään pisteitä. Se on raaka laji ja José Mourinho on valinnut taktiikkansa, joka tietysti kamppailee vastaan sitä mihin Unitedissa on totuttu. Sir Alex Fergusonin jättämät jäljet ei ihan heti unohdu monen verkkokalvoilta. Siinä mielessä tietysti on ollut iso muutos tällä kaudella.
Tänään nämä kaksi verivihollista, United ja Arsenal kohtaavat Old Traffordilla. Sarjakakkosena oleva United on jo varmistanut paikkansa TOP4:ssä, kun Arsenalin ainoa mahdollisuus Mestarien liigaan kulkee Eurooppa-liigan kautta. Tykkimiehet kohtaavat kauden tärkeimmässä ottelussa ensi torstaina Atlético Madridin vieraskentällä, mikä varmasti vaikuttaa Wengerin ja Arsenalin lähestymiseen United-otteluun.
Tästä syystä Lagerblomin mukaan ottelussa on vain yksi ennakkosuosikki.
-Aika pienet on Arsenalin mahdollisuudet, mutta futiksessa ei ikinä tiedä. Kumpikaan ei halua tätä peliä hävitä missään tapauksessa. Paljon riippuu siitä, minkälaisen ryhmän Arsenal saa liikkeelle ja miten paljon Wenger antaa lepoa avainpelaajille. Uskon, että ManU tulee tämän pelin viemään, Lagerblom ennakoi.
Manchester United – Arsenal pelataan tänään sunnuntaina klo 18.30. Ottelu tulee suorana Viasatilta ja Viaplay-palvelusta.
Juho Hirvonen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Fantasy Premier League: GW 36 – katso parhaat pelaajat loppukauden kiriin
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Jamie Vardy kiinnostaa edelleen Valioliigassa – onko tässä miehen uusi osoite?
- Nottingham kaavailee isoa kaappausta Liverpoolista
- Arsenal tekemässä toista espanjalaishankintaa
- Vaikeat sopimusneuvottelut auttoivat Mohamed Salah’ta pelaamaan uransa parhaan kauden: ”Se oli lopulta etu”
- Fabrizio Romano: Arsenal tehnyt kesän ensimmäisen hankinnan
- Valioliigan sarjajumbo pakotti Manchester Cityn tasapeliin
- Mikel Arteta Arsenalista: ”Askel taaksepäin”
- Erling Haaland kertoi mielipiteensä vaikeasta kaudesta: ”Meillä ei ollut tarvittavaa intohimoa”
- Pep Guardiola myöntää yhden asian: “Vaikein koko urallani”
- Jack Wilshere joutui pettymään – lähtee Norwichista