Chelsea-hyökkääjä kertoi vaikeasta loukkaantumisestaan – ”Tein virheen, kun pelasin”
Chelseaan kesällä 2017 siirtyneellä Álvaro Moratalla oli hyvä alku uudessa joukkueessaan. Kaikki kuitenkin muuttui kun selkävaivat alkoivat ja samalla espanjalaishyökkääjän otteet heikentyivät.
Nyt Morata kertasi vaikeita aikoja Marcan haastattelussa.
– Kaikki alkoi todella hyvin. Tein maaleja ja ihmiset pitivät minusta. Nyt asiat ovat toisin, Morata sanoi.
– Loukkaantuisin mieluummin kolmeksi kuukaudeksi niin, että tiedän mikä minulla on kuin tämän, että en tiedä tarkalleen, mikä minulla on.
– Kaikki oli täydellisesti, mutta sitten asiat muuttuivat. Jouduin käymään useita kertoja Saksassa, jossa sain hoitoja, jossa selkääni laitettiin pistoksia. Se sattui ja paljon, mutta jouduin palaamaan välittömästi Lontooseen ja harjoittelemaan seuraavana päivänä.
– Mielestäni tein virheen, kun jatkoin pelaamista. Kun olet loukkaantuneena, olet loukkaantuneena ja se siitä. Voit ehkä pelata yhden ottelun, mutta et kokonaista kuukautta.
– Olen kuitenkin oppinut tapauksesta enkä toimisi samalla tavalla enää.
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan