José Mourinho tyrmää ajatuksen Michael Carrickin siirtymisestä suoraan kakkosmiehekseen: ”Ei ole ketään, joka olisi siihen valmis”
Kuva: Getty Images
Manchester Unitedin managerina tällä hetkellä työskentelevän José Mourinhon pitkäaikainen aisapari Rui Faria jätti seuran kauden päätyttyä.
Luottomiehen lähdön jälkeen Mourinho sanoo toimivansa kokonaan ilman apulaismanageria.
– Järjestän valmennusryhmäni niin, ettei apulaismanagerin tointa enää ole lainkaan. Tietenkin minulla on apunani eri alojen spesialisteja valmennuksen tehtävissä, mutta ei enää apulaismanageria sinänsä.
Michael Carrick päätti pelaajauransa tähän kauteen, ja on yleisesti tiedossa että hän jatkaa seuran palveluksessa valmennuspuolella. Mourinhon viereltä Carrickia on kuitenkin turha hakea lähiaikoina.
– Hänestä voisi tulla apulaiseni jossain tulevaisuudessa. Ensin pitää kuitenkin hankkia tutkintoja, saada lisenssejä – suorittaa siirtymä pelaajasta valmentajaksi. Michaelin luonteen ja persoonallisuuden huomioiden uskon, että tehtävä voi hyvinkin sopia hänelle, sitten aikanaan.
Näkemys apulaismanageriehdokkaista on Mourinhon tyyliin hyvin selkeä.
– Jalkapallomaailmassa ei ole ketään, joka olisi siihen valmis. Pidän parempana vaihtoehtona kouluttaa omaa työryhmääni sellaisella mallilla, joka sen mahdollistaa.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Dramaattinen puoliaika! Harry Maguire ulos puhuttavalla suoralla punaisella
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Valioliigan veteraanipelaajalta kovaa tekstiä – ura jatkuu vielä pitkään?
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”