Teräsmies Pablo Zabaleta: ”Kaikkien on syytä olla ylpeitä tästä seurasta”
Kuva: Getty Images
Vain yhden ottelun poissa West Hamin kokoonpanosta päättyneellä valioliigakaudella ollut Pablo Zabaleta latoo suuria sanoja seuran sivustolla. 33-vuotias argentiinalainen vakuuttaa tyytyväisyyttään viime kesänä Itä-Lontooseen tapahtuneesta siirrostaan.
– West Hamiin tuleminen oli loistava päätös. Minä en tästä enää nuorene, mutta ajattelin pelata vielä muutaman kauden. Täällä nautin jalkapallosta.
Vaikean kauden päätteeksi Hammers sijoittui sarjassa kolmanneksitoista. Zabaletan mukaan oppia kertyi matkaan.
– Meidän on jatkossa vältettävä nyt tapahtuneet virheet, oltava joukkueena yhtenäisempiä ja tasaisempia. Tarvitsemme asennetta ja kunnianhimoa selviytyä europeleihin oikeuttaville sijoille.
Laitapakkina ja keskikentän puolustavassa roolissa pelaava kehäkettu muistuttaa myös seuran asemasta englantilaisen jalkapallon historiassa.
– West Ham on yksi suurimmista englantilaisista seuroista. Pelaamme upealla stadionilla kierroksesta toiseen 50 000 – 60 000 -päisen yleisön edessä, ja kannatuksemme on yksi valtakunnan parhaista. Kaikkien on syytä olla ylpeitä tästä seurasta.
[readmore from=pablo-zabaleta]
– Oma kauteni oli hyvä, olin poissa vain yhdestä sarjaottelusta, pelikiellon vuoksi. Haluan kiittää kannattajia ja toivottaa hyvää kesää MM-kisoja seuratessa. Ensi kaudella tulemme vahvempina takaisin.
Zabaletan sopimus West Hamin kanssa kestää ensi kesään saakka.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Liverpoolin yllätyshankinnasta paljastui uusi käänne
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Romano: Fulham teki kiinnostavan hankinnan – 22-vuotiaasta tulee heti avainpelaaja
- Ipswichiltä hurja siirtoveto – Bayer Leverkusenin avainpelaaja tähtäimessä