Luottotoimittajan mukaan Real Madrid ei enää kiinnostunut Mauricio Pochettinosta
Kuva: Getty Images
Hyvin luotettavana pidetty espanjalaistoimittaja Guillem Balague sanoo, ettei Tottenhamin manageri Mauricio Pochettino ole enää Real Madridin tutkan kohteena Zinedine Zidanen seuraajaksi.
Argentiinalaisen sanottiin olevan Realin ykkösvaihtoehto päävalmentajan paikalle heti Zidanen irtisanouduttua. Balaguen mukaan Real Madrid ei kuitenkaan halua mutkikkaiksi ennakoituihin neuvotteluihin Spursin puheenjohtajan ja pääomistajan Daniel Levyn kanssa. Seuralla on kokemusta aiheesta Luka Modricin ja Gareth Balen takavuosien siirtojen myötä. Pochettinon nykyisessä sopimuksessa ei myöskään ole siirtopykälää, minkä katsotaan vaikeuttavan neuvotteluja.
Balague kertoi aiheesta Sky Sportsille.
– Real näki Pochettinossa todella paljon tarvitsemiaan ominaisuuksia; hän osaa sekä toimia tähtipelaajien kanssa, että myös kehittää heitä. Samaan aikaan hän pystyy toimimaan nuorien lupauksien kanssa.
Levy muodostui kuitenkin ratkaisevaksi kannoksi kaskessa.
– Edessä olisivat ollet neuvottelut tämän kanssa, ja ne olisivat saattaneet kestää jopa toista kuukautta, eikä lopputuloksesta silti oltaisi voitu olla varmoja.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Athletic: Fulham tarjoaa rahakasta sopimusta päävalmentajalleen
- Pep Guardiola ylpeä pelaajiensa kurinalaisuudesta jouluna: ”Meillä on tietyt standardit”
- William Saliba kertoi Arsenalin kunnianhimoisen tavoitteen
- Huippuvireinen Hugo Ekitiké sai kehut Arne Slotilta: ”Joskus meidän piti vähän suostutella häntä…”
- Newcastlen jättihankinnan syksy meni täysin penkin alle: ”Newcastle-urani alku on ollut kummallinen, mutta…”
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- Miksi Valioliigassa pelataan vain yksi ottelu tapaninpäivänä? Tässä syy poikkeukselliseen ratkaisuun
- Huippuvireinen Hugo Ekitiké sai kehut Arne Slotilta: ”Joskus meidän piti vähän suostutella häntä…”
- Pep Guardiola ylpeä pelaajiensa kurinalaisuudesta jouluna: ”Meillä on tietyt standardit”
- William Saliba kertoi Arsenalin kunnianhimoisen tavoitteen
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- Eddie Howe Newcastlen uudesta stadionista: ”99,9-prosenttisen varmaa”
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen