Miksi 29-vuotias nimimies päätti siirtyä Valioliigasta Hollannin pääsarjaan? Sanoo päätöksen olleen helppo

Moni jalkapallon ystävä jäi pohtimaan, miksi parhaassa iässä pelaajana oleva Dušan Tadić päätti siirtyä kovatasoisesta Valioliigasta heppoisempaan Hollannin pääsarjaan. Serbialaisen siirtyminen Southamptonista Ajaxiin sai sinettinsä keskiviikkona.
– Olen erittäin onnellinen, koska Ajax on yksi Hollannin ja maailman suurimmista seuroista. Unelmani on aina ollut pelata Ajaxissa. Se oli helppo päätös, koska minulla oli paljon mahdollisuuksia Valioliigassa ja muissa maissa, mutta mielestäni Ajax on paras vaihtoehto tulevaisuuteni kannalta, hän perustelee.
Tadić vietti Southamptonissa neljä kautta ja viimeisteli 23 maalia 162 ottelussa. Mies sanoo osoittaneensa, että pystyy pelaamaan korkealla tasolla.
– Onnistuin hyvin Valioliigassa. Neljän vuoden aikana olin kolme kertaa Valioliigan viiden parhaan syöttäjän joukossa ja luultavasti kärkikymmenikössä tilanteiden luojana. Olen hyvin ylpeä siitä, koska Southampton ei ole suurin seura Valioliigassa ja Valioliiga on maailman vaikein liiga.
Serbian MM-kisajoukkueeseen kuulunut Tadić kertoo saaneensa manageri Mark Hughesin siunauksen lähdölleen. Mauricio Pellegrinon maaliskuussa korvannut walesilaisluotsi johdatti Saintsin kuiville vaikeassa tilanteessa.
– Olen varma, että Mark Hughes menestyy loistavasti Southamptonissa apulaistensa Eddien (Niedzwieckin) ja Markin (Bowen) kanssa. Kunpa he olisivat tulleet aiemmin. Nautin heidän kanssaan työskentelemisestä. He tekevät loistotyötä ilman minuakin, ja minusta tuntui, että oli oikea hetki lähteä.
Lähde: London Evening Standard

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen