Vahvistus: André Schürrle siirtyy Valioliigaan
Kuva: Getty Images
Fulham kertoo verkkosivuillaan lainanneensa saksalaispelaaja André Schürrlen, 27, Borussia Dortmundista.
Sopimus pitää hyökkääjä Schürrlen Craven Cottagella seuraavat kaksi vuotta. Lontoolaisseura tekee alkavalla kaudella paluun Valioliigaan.
– Olen niin onnellinen ollessani täällä. En malta odottaa aloittamista. Fulham oli ensimmäinen seura, joka osoitti kiinnostusta minua kohtaan. Arvostin sitä paljon, ja se oli yksi syistä, joiden takia halusin tulla tänne, vuoden 2014 maailmanmestari toteaa.
– Rakastan pallonhallintaa, rakastan hyökkäämistä, rakastan juoksujen tekemistä, joten uskon, että siitä voi tulla täydellistä.
Schürrle on Valioliigan ystäville tuttu pelaaja, sillä hän edusti vuosina 2013–15 toista lontoolaisseuraa Chelseata.
– André on ollut meille kärkikohde, kuten hän on ollut muillekin seuroille ympäri Eurooppaa. Siksi olen erittäin onnellinen siitä, että pyrkimyksemme onnistui, kommentoi Fulham-pomo Tony Khan.
– Hänellä on laaja kokemus. Hän on pelannut Valioliigassa, Bundesliigassa ja Saksan maajoukkueessa – mukaan lukien joukkueessa, joka voitti MM-lopputurnauksen vuonna 2014.
Saksan paidassa Schürrle on pelannut 57 A-maaottelua ja viimeistellyt niissä 22 maalia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City nousi Valioliigan kärkipaikalle
- Kai Havertz lähenee pelikuntoa – mukana jo tänään?
- Eddie Howe pettyi Manchester United -tappioon: ”Jos olisimme voittaneet, puhuisimme loistavasta esityksestä”
- Chelsea-vahti lähtökuopissa – näin Enzo Maresca kommentoi
- Ruben Amorim Man Unitedin voitosta: ”Tänään kävi päinvastoin”
- Mohamed Salahin pilkku vei Egyptin jatkoon Afrikan mestaruusturnauksessa
- Arsenal-tähti lähenee pelikuntoa – kysymysmerkki ennen Brighton-ottelua
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- André Onana jätti Manchester Unitedin – viihtyy uudessa seurassaan: ”Elän koko elämäni parasta aikaa”
- Patrick Dorgu laukoi Manchester Unitedin voittoon Valioliigassa
- Athletic: Maalivahti haluaa jättää Chelsean tammikuussa
- Mohamed Salahin pilkku vei Egyptin jatkoon Afrikan mestaruusturnauksessa
- Ruben Amorim Man Unitedin voitosta: ”Tänään kävi päinvastoin”
- Huippuvireinen Hugo Ekitiké sai kehut Arne Slotilta: ”Joskus meidän piti vähän suostutella häntä…”
- Arsenal-tähti lähenee pelikuntoa – kysymysmerkki ennen Brighton-ottelua
- Ruben Amorim kommentoi Casemiron ja Harry Maguiren jatkosopimustilanteita
- Pep Guardiola ylpeä pelaajiensa kurinalaisuudesta jouluna: ”Meillä on tietyt standardit”
- William Saliba kertoi Arsenalin kunnianhimoisen tavoitteen
