Nämä Valioliigan huippupelaajat saattavat vielä lähteä siirtoikkunan sulkeutumisesta huolimatta
Kesän 2018 siirtoikkuna on jo sulkeutunut valioliigaseurojen osalta. Tästä huolimatta pelaajistoihin voi tulla vielä muutoksia, sillä kaikissa muissa Euroopan huippusarjoissa ostoksia voidaan yhä tehdä.
Sky Sports listasi verkkosivuilleen kymmenen laadukkainta pelaajaa, joiden jatko Valioliigassa on tällä hetkellä epävarmaa.
Matteo Darmian (Man United)
Darmian on itse sanonut, että hän haluaisi pelata säännöllisemmin ja myös Jose Mourinho on kertonut uskovansa, että puolustaja haluaa muualle. Huhuissa ovat esiintyneet muun muassa Juventus, Inter Milan ja Napoli.
Loris Karius (Liverpool)
Kariuksen Liverpool-ura otti todella kovan kolauksen Mestarien liigan loppuottelun virheiden myötä. Kun Liverpool hankki vielä Alissonin, oli selvää, että Karius menetti ykkösmaalivahdin paikkansa. Onko hän siis valmis istumaan penkillä?
Simon Mignolet (Liverpool)
Mignoletin vastuu on vähentyi jo Kariuksen tultua mukaan ja nyt hän on tippunut nokkimisjärjestyksessä jälleen pykälän alaspäin Alissonin myötä. Tällä hetkellä on todennäköistä, että Liverpool tulee myymään joko Mignoletin tai Kariuksen, mutta ei molempia.
Danny Rose (Tottenham)
Rosen vastuu Mauricio Pochettinon ryhmässä on vähentynyt huomattavasti. Puolustaja ei ollut edes mukana Tottenhamin avauskierroksen kokoonpanossa. Argentiinalaisvalmentaja on laittamassa luottonsa Ben Daviesiin ja nuoreen Kyle Walker-Petersiin, joten Rosen lähtö vaikuttaa olevan kiinni vain sopivasta tarjouksesta.
Anthony Martial (Man United)
Martialin on huhuttu lähtevän Old Traffordilta koko kesän ajan. Hän oli avauskierroksella mukana kokoonpanossa, mutta ei päässyt vaihtopenkiltä kentälle. Huhuissa on esiintynyt viime aikoina AC Milan.
Marcos Rojo (Man United)
Man United ei onnistunut hankkimaan kesän aikana tavoittelemaansa topparivahistusta. Tästä huolimatta sen uskotaan hankkiutuvan eroon Rojosta, sillä vaihtoehdoiksi jäisi silti Eric Bailly, Victor Lindelöf, Chris Smalling ja Phil Jones.
Ruben Loftus-Cheek (Chelsea)
Loftus-Cheek on väläytellyt osaamistaan viime aikoina ja tästä esimerkkinä toimii kesän MM-kisat. On kuitenkin epäselvää, onko hänelle tulossa vastuuta Maurizio Sarrilta. Jos vastaus on ei, edessä lienee uusi lainasiirto muualle.
Divock Origi (Liverpool)
Origilla on nokkimisjärjestyksessä edellään Roberto Firmino, Daniel Sturridge, Xherdan Shaqiri ja Dominic Solanke. Hänen sopimuksensa on myös päättymässä ensi kesänä, joten siirto vaikuttaa todennäköiseltä.
Mohamed Elneny (Arsenal)
Arsenal on vahvistanut keskikenttäänsä kesän aikana Lucas Torreiralla. Tämän lisäksi nuori Mateo Guendouzi on nostanut osakkeitaan ja hän olikin avauskokoonpanossa Man Cityä vastaan. Elnenyn vastuu on siis vähenemässä, joten edessä voi olla siirto muualle.
Yannick Bolasie (Everton)
Bolasie ei pelannut minuuttiakaan pre-seasonilla eikä hän mahtunut edes joukkueen vaihtopenkille Valioliigan avauskierroksella.
Muokattu klo 15:03: Kirjoitusvirhe Chris Smallingin nimessä.
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan