Craig Bellamy nimesi Liverpoolin joukkueen heikon lenkin: ”Hän varmasti kertoo teille olevansa yksi maailman parhaista”
Kuva: Getty Images
Liverpoolin entinen hyökkääjä Craig Bellamy pitää toppari Dejan Lovrenia punapaitojen nykyjoukkueen heikkona lenkkinä, kertoo paikallislehti Liverpool Echo.
Joe Gomez on valloittanut itselleen paikan Liverpoolin alakerrassa, ja Bellamy toivoo, että Lovrenilla on todella vaikea työ punnertaa itsensä takaisin avauskokoonpanoon.
– Lovren pääsi Mestarien liigan ja MM-lopputurnauksen finaaleihin, ja hän varmasti kertoo teille olevansa yksi maailman parhaista puolustajista, Bellamy kommentoi Sky Sportsilla.
– En ole kovin varma siitä, koska seurattuani Liverpoolia tarkkaan – jopa Mestarien liigan loppuottelun alla – suurimmat huolenaiheeni olivat Lovren ja maalivahti. Minusta vain tuntui siltä, että se oli yksi askel liikaa. En tietenkään osannut arvata, mitä maalivahdin kanssa tapahtuisi.
Bellamy nostaa esiin Lovrenin Evertonia vastaan aiheuttaman turhan rangaistuspotkun ja sen, kuinka vastustajat pyrkivät vastahyökkäyksiin juuri haavoittuvan kroatialaisen puolelta.
– Hän oli Liverpoolin heikko lenkki. Siksi olen niin vaikuttunut Gomezista, koska joukkueen tasapaino on niin paljon parempi hänen ja (Virgil) van Dijkin kanssa.
LUE MYÖS:
- ESPN: Arne Slotin palli huojuu
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk
- Katastrofaalisille tuloksille ei näy loppua – kriisiseuran manageri: ”Muutoksia on tehtävä”
- Luka Modric puhui kariutuneesta Chelsea-siirrostaan: ”Tottenham oli todella jyrkkä minua kohtaan”
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä
- Näin Arne Slot kommentoi Liverpoolin tuoreinta pistemenetystä
- Unai Emery paljasti: Aston Villan ykköshyökkääjä kärsinyt polvikivuista jo pitkään
- Ex-pelaaja uskoo: Huippuvalmentaja jättää Fulhamin
- Sky: Tottenham kiinnostunut Bournemouth-tähdestä – hintalappu selvillä
- Sarjanousijat kurittivat isoja: Chelsea hävisi, Liverpool tasapeliin
- Sarjanousijat kurittivat isoja: Chelsea hävisi, Liverpool tasapeliin
- Näin Arne Slot kommentoi Liverpoolin tuoreinta pistemenetystä
- Aston Villa nousi Valioliigassa jo kolmanneksi – Arsenal väänsi voiton Brentfordista
- Italialaislehti: Tottenhamin ykköstorjuja lähtökuopissa
- Chelseaan siirtyvä peluri ongelmissa – oma seura lätkäisi pelikiellon
- Sky: Tottenham kiinnostunut Bournemouth-tähdestä – hintalappu selvillä
- Unai Emery paljasti: Aston Villan ykköshyökkääjä kärsinyt polvikivuista jo pitkään
- Sunderland on Valioliigan paras sarjanousija 20 vuoteen
- Ex-pelaaja uskoo: Huippuvalmentaja jättää Fulhamin
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn