Liverpoolin ex-maalivahdilla hurja tausta: ”Muistan yhä sen, kun minun piti tappaa ihminen ensimmäisen kerran”
Kuva: Getty Images
Liverpoolin entinen maalivahti Bruce Grobbelaar, 60, kertoo armeijataustastaan uudessa kirjassaan Life in the Jungle.
– Muistan yhä sen, kun minun piti tappaa ihminen ensimmäisen kerran. Voin edelleen nähdä hänen silmänsä mielessäni. Minut oli kutsuttu Zimbabwen armeijaan ja heitetty Rhodesian erämaasotaan – kansannousuun valkoisia farmareita vastaan kotimaassani Rhodesiassa, Grobbelaar kertaa.
Grobbelaarin ryhmä oli tuolloin ollut maastossa noin kolmen kuukauden ajan. Hän toimi jäljittäjänä ja ryhmänjohtajana – tehtävänä oli seura vihollisten jalanjälkiä.
Siinä piti olla erittäin varovainen, sillä Grobbelaarin mukaan vihollinen saattoi pyrkiä tekemään väijytyksen.
– Juuri niin tapahtui sinä päivänä. Kierrettyämme kalliot hän astui esiin kiväärinsä kanssa, naamioituneena. Katsoin häntä, pulssini hakkasi korvissani. Ensimmäinen asia, joka minun piti tehdä, oli vetää liipaisimesta, ja sitten maastoutua, koska muut olivat piiloutuneina puskissa.
– Tunsin ainoastaan helpotusta siitä, että minä ammuin hänet ennen kuin hän ampui minut.
Myöhemmin Grobbelaarista tuli menestynyt jalkapalloilija. Liverpoolia hän edusti vuosina 1981–1994 ja voitti muun muassa kuusi liigamestaruutta.
Lähde: Mail on Sunday
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa

- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen
- Manchester United otti taas askeleen kohti Mestarien liigaa
- Arsenalin Kai Havertzin loukkaantumisesta lisätietoja