Suomalainen mestarivalmentaja: Arsenal tarvitsee alakertaan vahvistuksia
Kuva: Getty Images
Monen suomalaisjoukkueen valmennusjohdossa menestystä saavuttanut Ari Tiittanen uskoo Arsenalin parantavan hiljaa mutta varmasti esityksiään syksyn aikana. Joukkueen neljä perättäistä voittoa Valioliigassa ja Eurooppa-liigassa eivät Tiittasen mukaan ole sattumaa.
Sunnuntaina Arsenal saa vieraaksi ailahtelevasti kautensa aloittaneen Evertonin.
– Jos väännät pari vierasmatsia täydellä pistepotilla Valioliigassa, kertoo se siitä, että joukkue alkaa hitsautumaan vahvasti yhteen, Tiittanen viittaa Arsenalin voittoihin Cardiffista ja Newcastlesta.
– Torstain voitto Eurooppa-liigasta tuli lähinnä rutiinilla, joten siihen ei liiemmin kannata kiinnittää huomiota.
Manageri Unai Emery on saanut tuloksellisesti heikon alun jälkeen joukkueensa parantamaan otteitaan peli peliltä. Tiittasen mukaan tämä ei ole tullut ilman kovaa työtä.
– Emeryn metodit tiedetään perinpohjaisiksi. Varsinkin puolustuspelaamisessa joukkue on skarpannut, vaikka tarvitsisi vielä pari kovaa luutaa alakertaan todella suurten asioiden saavuttamiseksi, Tiittanen arvioi.
– Ylempi keskikenttä ja hyökkäys ovatkin sitten maailmanluokkaa, joten kaikkensa saa Evertonin puolustus pistää sunnuntaina peliin, mikäli aikoo jotain tuliaisiksi Liverpooliin viedä.
Everton ei ole tällä kaudella vieraskentiltä täysiä pisteitä hakenut, joten ennakkoon Tiittanen pitää Arsenalia selvänä suosikkina.
– Pari tasapeliä Everton on kairannut vieraista, mutta mikäli esitys on viime viikon West Ham -pelin tasoista, ei kovin hyvältä näytä.
– Evertonin pitäisi uskaltaa avata peliään sunnuntaina, mutta Arsenalin kaltaista taitavaa joukkuetta vastaan tämä voi osoittautua kohtalokkaaksi. Ja kun Evertonin vastahyökkäykset eivät varsinaisesti mitään Real Madridin tasoisia ole, tulee vieraille vaikea ilta.
– Vieraspinna olisi kova juttu Evertonille, mutta en kyllä usko viimeisten esitysten perusteella edes siihen, Ari Tiittanen päättää.
Katso Arsenal-Everton sunnuntaina 23.9. klo 18.00 Viasatin jalkapallokanavilta sekä Viaplaysta.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lehti: Arsenal keskusteli Bayern-pelaajan kanssa siirtoikkunan loppuhetkillä
- BBC: Manchester City ei usko Pep Guardiolan allekirjoittavan jatkosopimusta
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella