Mestarien liigan ennakko: Tottenham ja Liverpool kovissa paikoissa
Valioliigaa edustetaan keskiviikkonakin Mestarien liigan toisella kierroksella. Luvassa on kaksi erittäin mielenkiintoista kamppailua.
Tottenham–FC Barcelona
Spurs jatkaa evakossa Wembleyllä, koska työt venyvät Tottenham Hotspur Stadiumilla.
Pohjoislontoolaisten alkukausi on sujunut vaihtelevissa merkeissä. Tottenham on Valioliigassa neljäntenä ja hävisi Mestarien liigassa avauskierroksella vieraissa Interille.
Tottenham kärsii loukkaantumisista. Poissaolot iskevät erityisesti keskikentälle, sillä tärkeät Christian Eriksen (vatsalihakset), Dele Alli (takareisi) ja Mousa Dembélé (reisi) huilaavat. Lisähuolta manageri Mauricio Pochettinolle tuo se, että toppari Jan Vertonghen (takareisi) on sivussa. Linjanvalkoisten alakertaa ravistellaan. Oikea puolustaja Serge Aurier (reisi) puuttuu niin ikään kokoonpanosta.
Tottenham hävisi syyskuun puolivälissä Interille viime hetkillä luvuin 1–2, vaikka johti maalilla.
– Meillä on huonoa tuuria loukkaantumisten kanssa, mutta voimme saavuttaa tavoitteemme, jos pysymme vahvoina ja uskomme itseemme, Pochettino näki.
FC Barcelona johtaa La Ligaa, mutta on kerännyt kolmesta viime pelistään vain kaksi pistettä. Esimerkiksi Leganés antoi toissa kierroksella katalonialaisille kotonaan kyytiä luvuin 2–1.
Vieraiden kokoonpanosta puuttuu keskikentän Sergi Roberto ja huipputoppari Samuel Umtiti.
Napoli–Liverpool
Liverpool aloitti Mestarien liigan hienosti, kun Paris Saint-Germain kaatui Anfieldilla luvuin 3–2. Manageri Jürgen Klopp pääsee Italiaan vahvalla miehistöllä. Vain nivusvaivainen Adam Lallana ja polveaan paranteleva pitkäaikaispotilas Alex Oxlade-Chamberlain puuttuvat vieraiden kokoonpanosta.
Napoli elää uutta aikaa. Manageri Maurizio Sarri lähti kesällä Stamford Bridgelle ja Carlo Ancelotti otti komennon. Ancelotti on kokenut kettu ja antoi jo julkiset kehut ”Euroopan parhaisiin kuuluvalle” Liverpoolille.
Napoli jäi Belgradin Punaisen tähden vieraana Mestarien liigan avauskierroksella maalittomaan tasapeliin. Napoli pääsee varsin hyvistä lähtökohdista otteluun. Vain keskikentän Amin Younes ja entinen Tottenham-toppari Vlad Chiriches huilaavat keskiviikkona.
Napoli on Serie A:ssa toisena. Liverpool taas kyttää kakkosena Valioliigassa.
Mestarien liiga keskiviikkona 3.10.
PSG–Belgradin Punainen tähti 19:55
Lokomotiv Moskova–Schalke 19:55
Tottenham–Barcelona 22:00
Napoli–Liverpool 22:00
Atlético Madrid–Club Brugge 22:00
Borussia Dortmund–Monaco 22:00
PSV Eindhoven–Inter 22:00
FC Porto–Galatasaray 22:00
Eero Laurila
Twitter: @eerolaurila
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan