Englannin manageri jyrähti Valioliigalle – ”En voi ymmärtää, miksi pelit alkoivat niin aikaisin”
Gareth Southgate antoi palaa sunnuntaina lehdistötilaisuudessaan. Englannin manageri otti tiukasti kantaa otteluruuhkaan. Valioliiga alkoi jo 10. elokuuta. MM-turnauksen loppuottelu pelattiin vain 26 päivää aiemmin.
– En ymmärrä, miksi Valioliiga alkoi niin aikaisin, mutta se alkoi. Tilanne on seuroillemme hyvin vaikea.
Southgate on erityisen huolestunut pelaajien henkisestä väsymyksestä.
– Esimerkiksi Tottenhamilla oli todella monta pelaajaa välierissä. Tämä on mahdoton tilanne valmentajille.
Espanjan La Liga ja Italian Seria A alkoivat viikkoa myöhemmin. Saksan Bundesliga alkoi vasta 24. elokuuta.
Englanti jatkoi Venäjän MM-kisoissa aina pronssipeliin saakka, mutta hävisi Belgialle. Tottenhamilla oli viimeisenä turnausviikonloppuna mukana peräti yhdeksän pelaajaa, Manchester Unitedilla seitsemän, Chelsealla ja Manchester Cityllä kuusi.
Southgate antoi jonkin verran ymmärrystä otteluohjelmien tekijöille. Esimerkiksi miljardeja lajiin sijoittavat televisioyhtiöt vaikuttavat vahvasti pelikalentereihin.
– Ymmärrän, että tilanne on hyvin monimutkainen. Päättäjien pitää ottaa monta asiaa huomioon.
Englanti kohtaa tänään Espanjan Sevillassa Kansojen liigassa. Englanti on kerännyt Kansojen liigassa kahdesta pelistä yhden pisteen. Englanti ja Kroatia jäivät maalittomaan tasapeliin perjantaina Rijekassa.
- Manchester Unitedille valtava poissaolo illan otteluun
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan