Danny Higginbotham: ”Ramsey saavuttaa huippunsa muualla kuin Arsenalissa”
Kuva: Getty Images
Sky Sportin kommentaattorina toimiva, ex-toppari Danny Higginbotham liittyy sankkaan, Aaron Ramseyn ja Arsenalin sopimustilannetta hämmästelevään joukkoon.
Sheffield Unitedissa ja Stokessa aikoinaan luutinut 39-vuotias sanoo, ettei usko keskikenttämiehen edes vielä saavuttaneen pelillistä huippuaan.
– Tilanne on mielestäni yllättävä. Hän on oleellinen osa Arsenalia, ja kehittyy edelleen. Uskon, että Ramsey saavuttaa huippunsa muualla kuin Arsenalissa.
Higginbotham uskoo samoin kuin moni muu; syy walesilaisen jatkoneuvotteluiden taustalla on toisessa pelaajasopimuksessa.
– Mesut Özil teki hiljattain valtavan sopimuksen, ja se nostaa odotuksia joukkueen muiden pelaajien leireissä aivan varmasti. Pelaajat odottavat saavansa edelleen parempia sopimuksia itselleen. Kun he sitten päätyvät voimassaolevien kontrahtiensa viimeisille vuosille, he uskovat pitävänsä kaikkia valttikortteja puolellaan.
– En ole Arsenalin kannattaja, mutta ulkopuolelta katsottuna Ramseyn tilanne näyttää yllättävältä. Seura on menettämässä taas yhden huippuluokan pelaajan, joka olisi arvokas mille tahansa joukkueelle Valioliigassa.
LUE MYÖS:
- Roy Keanelta suorat sanat Manchester Unitedin pelaajille
- Arsène Wenger: Englannilla mahdollisuudet maailmanmestaruuteem – kertoi oman mestarisuosikkinsa
- Manchester United pettyi jälleen – West Hamilta hurja taistelu
- ESPN: Arne Slotin palli huojuu
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk
- Katastrofaalisille tuloksille ei näy loppua – kriisiseuran manageri: ”Muutoksia on tehtävä”
- Luka Modric puhui kariutuneesta Chelsea-siirrostaan: ”Tottenham oli todella jyrkkä minua kohtaan”
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä
- Näin Arne Slot kommentoi Liverpoolin tuoreinta pistemenetystä
- Unai Emery paljasti: Aston Villan ykköshyökkääjä kärsinyt polvikivuista jo pitkään
- ESPN: Arne Slotin palli huojuu
- Manchester United pettyi jälleen – West Hamilta hurja taistelu
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä
- Katastrofaalisille tuloksille ei näy loppua – kriisiseuran manageri: ”Muutoksia on tehtävä”
- Näin Arne Slot kommentoi Liverpoolin tuoreinta pistemenetystä
- Luka Modric puhui kariutuneesta Chelsea-siirrostaan: ”Tottenham oli todella jyrkkä minua kohtaan”
- Toimittaja: Maalivahti haluaa jättää Manchester Cityn
- Ex-pelaaja uskoo: Huippuvalmentaja jättää Fulhamin
- Sky: Tottenham kiinnostunut Bournemouth-tähdestä – hintalappu selvillä