Arsenalin valioliigavoittaja uskoo Man Unitedin huippuhankinnan arvon merkittävään nousuun – ”Osoittanut aiemminkin”

Entinen Arsenal-pelaaja Gilberto Silva uskoo Fredin kasvavan vielä suureksi pelaajaksi Manchester Unitedissa. Kesällä Shakhtar Donetskista saapunut Brasilian maajoukkuepelaaja ei ole vielä päässyt merkittävään rooliin uudessa seurassaan.
25-vuotias Fred on toistaiseksi pelannut Unitedin keskikentällä vasta yhdeksässä ottelussa 581 minuutin verran.
– Uskon hänen vielä pärjäävän hyvin Unitedissa. Hänellä on vahva luonne ja hän on osoittanut sen aiemminkin. Brasiliassa ja Ukrainassa on hyvin erilainen elintaso, mutta Fred sopeutui sinnekin, Silva kehui Manchester Evening Newsille.
– Hän tulee ajan mittaan sopeutumaan myös Old Traffordille. Puhun säännöllisesti hänen kanssaan ja hänen toiveensa oli siirtyä Englantiin, jos hän lähtisi Ukrainasta.
Silva voitti Brasilian kanssa vuonna 2002 MM-kultaa. Keskikenttäpelaaja pelasi Arsenalissa vuosina 2003-2008.
Brassi myös pääsi juhlimaan ensimmäisellä kaudellaan Valioliigan mestaruutta.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- André Onanalle hirvittävä lyttäys: ”Huonoin 20 vuoteen”
- Man City ja Valioliiga sopuun taloussäännöstä
- Tottenham otti jyrkästi kantaa myyntiväitteisiin
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
- Joukkuekaveri paljasti: Alexander Isak ei päässyt hyvästelemään joukkuekavereitaan
- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin
- La Ligan jättiseura halusi Xavi Simonsin – siirto kaatui hintaan
- Englannille helposti unohtuva voitto lilliputtia vastaan
- Yllätyskäänne: ykkösmiehistössä rajusti flopannut ex-tähti lähdössä lainalle Man Unitedista
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
- Man City ja Valioliiga sopuun taloussäännöstä
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
- Alexander Isakin kunnosta huonoja merkkejä maajoukkuetehtävissä
- Tottenham otti jyrkästi kantaa myyntiväitteisiin
- Joukkuekaveri paljasti: Alexander Isak ei päässyt hyvästelemään joukkuekavereitaan
- La Ligan jättiseura halusi Xavi Simonsin – siirto kaatui hintaan
- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin
- Arsenalin pelaaja sai tietää lähdöstään Fabrizio Romanon kautta
- Yllätyskäänne: ykkösmiehistössä rajusti flopannut ex-tähti lähdössä lainalle Man Unitedista