Kepa Arrizabalaga sai somevyöryn niskaansa: ”Tunnen myötätuntoa Sarria kohtaan”
Chelsea hävisi Manchester Citylle Liigacupin finaalissa, kun maaliton ottelu ratkaistiin lopulta rangaistuspotkukilpailussa.
Ottelu oli melko hiljainen Chelsea-vahti Kepa Arrizabalagalle, kunnes espanjalaisveskari sai jatkoajan lopulla krampin.
Maurizio Sarri halusi maalivahdin pois kentältä, mutta Kepa ei suostunut jättämään kenttää aivan rangaistuspotkukilpailun alla.
Tilanteesta seurasi iso haloo varsinkin sosiaalisessa mediassa, jossa sekä Chelsean että muiden seurojen kannattajat valitsivat puolensa Kepan ja Sarrin välisessä sanaharkassa.
Useimpien mielestä Kepa teki tilanteessa väärin, koska hän ei kunnioittanut managerin käskyä tulla vaihtoon. Esimerkiksi The Telegraphin jalkapallotoimittaja Matt Law kertoi ’tuntevansa myötätuntoa Sarria kohtaa’.
Football.Londonin toimittaja Oliver Harbord sen sijaan uskoo, että Sarri on saattanut jopa menettää pelaajiensa arvostuksen.
Joidenkin mielestä Kepan ei tulisi saada pelata enää yhtään ottelua Chelsea-paidassa.
Jotkut kuitenkin ymmärsivät myös Kepaa, joka pelasi uransa ensimmäistä finaalia, eikä halunnut tulla kentältä pois vain pienen krampin takia.
Has Kepa not proven himself to be a good stopper?
Who was in the post against Spurs??
#IStandWithKepa
Sarri itse kommentoi tilannetta hyvin rauhallisesti. Lue Sarrin kommentit täältä.
Voita Weberin kaasugrilli – arvo 999€!
- Vastaa kolmeen nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa Weberin kaasugrillin, jonka arvo on 999€!
- Wolves tavoittelee maalitykkiä Mestaruussarjasta ilmaiseksi
- Virallista! Roberto De Zerbi jättää Brightonin
- Chelsea on ostamassa nuoren brassihyökkääjän isolla summalla
- Italian suurseura on kiinnostunut Mason Greenwoodista
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Valitsimme valioliigakauden parhaat! Katso myös tähdistökentällinen
- Toinen Valioliigaseura Aaron Ramsdalen perässä – näin Arsenal-torjuja reagoi huhuihin
- Liverpoolin seuraava manageri vahvisti nimityksensä
- Jürgen Klopp otti kantaa Valioliigan VAR-äänestykseen
- Valioliiga-legenda Robin van Persie sai ensimmäisen pestinsä päävalmentajana
- Chelsea-tähti valittiin Valioliigan parhaaksi nuoreksi pelaajaksi
- Manchester Cityn supertähti valittiin Valioliigan vuoden pelaajaksi
- Virallista: Joël Matip ja Thiago Alcântara jättävät Liverpoolin
- Fantasy Premier League: Peliviikko 38 – viimeiset vinkit
- Legendaarinen Fabio Capello kritisoi Roberto De Zerbiä: ”Mitä hän on voittanut urallaan?”