Emiliano Salan turmakoneen tutkinnasta väliraportti: putosi satoja metrejä hetkessä
Kuva: Getty Images
Nantesista Cardiffiin matkalla olleen, hyökkääjä Emiliano Salaa kuljettaneen lentokoneen onnettomuudesta on julkistettu väliraportti.
Lento-onnettomuuksien tutkintayksikkö AAIB sanoo, että pienkone menetti 20 sekunnin aikana satoja metrejä korkeutta, ennen iskeytymistään Englannin kanaaliin.
Kun kone löydettiin, sen runko oli hajonnut kolmeen osaan, joita pitivät yhdessä kaapelit. Tutkijat eivät ole vielä selvittäneet, mikä oli putoamisen lopullinen syy. Konetta lentänyt David Abbotson oli joka tapauksessa vain muutamaa minuuttia aiemmin lähettänyt lennonjohdolle laskeutumispyynnön, ja kääntänyt koneen takaisin sen lähtösuuntaan.
Vahvistamattomien tutkatietojen mukaan kone olisi ennen putoamistaan noussut jyrkästi ylöspäin. AAIB:n mukaan juuri näiden tutkatietojen ymmärtäminen on juuri nyt avainasemassa tutkimusten jatkon suhteen.
Myös pilotin laillista asemaa kuljettaa pelaajaa tutkitaan. 59-vuotiaan lentäjän sijainnista ei edelleenkään ole tietoa. Tämän omaiset toivovat, että etsintöjä pysyttäisiin tällä viikolla jatkamaan, yhteisörahoituksen voimin.
Lähde: The Guardian
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester City vyöryi finaaliin – Newcastle koki täystyrmäyksen
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista

- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista