Brassilegenda kehottaa maanmiestään harkitsemaan lähtöä Man Citystä: ”Paras ratkaisu”

Brasilialaislegenda Rivaldo kehottaa maanmiestään, hyökkääjä Gabriel Jesusia, harkitsemaan lähtöä Manchester Citystä.
Jesus, 22, on pelannut tällä kaudella 46 ottelua, kun kaikki kilpailut lasketaan mukaan, mutta avauksessa hän on ollut 20 kertaa. Kauden kaikista minuuteista hän on viettänyt kentällä 30 prosenttia. Osumia Jesusilla on 19 ja maalisyöttöjä viisi.
Brassikärki kuvaili tammikuussa Manchesteria ”kodikseen”, mutta myönsi huhtikuussa että hän on turhautunut vaihtelevaan rooliinsa.
– Haluan aina pelata. Tietysti se turhauttaa minua, mutta hyvällä tavalla. Se saa minut harjoittelemaan ja tekemään enemmän töitä. Olen aina tehnyt todella selväksi, että haluan olla joukkueessa, kommentoi Jesus tuolloin Goalin mukaan.
Aiemmin tällä kaudella Cityn manageri Pep Guardiola kannusti Jesusia nostamaan tasoaan ja taistelemaan paikastaan.
Rivaldon mukaan Jesus on jo valmis kokeilemaan siipiään muualla, isommassa roolissa.
– Gabriel Jesus ei ollut yhtä vaikuttava tällä kaudella kuin viime kaudella. Minusta hänellä on kaksi pätevää vaihtoehtoa ensi kaudeksi, kommentoi Rivaldo Goalin mukaan.
– Hän voisi nuorena lupauksena jatkaa kehittymistä Guardiolan alaisuudessa ja toivoa lisää mahdollisuuksia tai sitten hän voisi siirtyä toiseen vastaavan kokoiseen seuraan ja yrittää murtautua vakioavaukseen.
– Minusta toinen vaihtoehto on paras ratkaisu. Hän on jo kerännyt kokemusta ja kasvanut Cityssä ja hän näyttää olevan valmis uudelle haasteelle joukkueessa, jossa hän voisi olla tärkeämpi.
Jesus siirtyi Manchester Cityyn kesällä 2017 kotimaansa Palmeirasista. Hänen ja Cityn sopimus päättyy vuonna 2023.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Barcelona kiinnostunut Marcus Rashfordista – tapasi hyökkääjän agentin
- Jeremie Frimpong metsästää pokaaleja Liverpoolissa: ”Olen voittanut triplamestaruuksiakin, joten…”
- Betis neuvottelee Manchester Unitedin kanssa Antonyn siirrosta
- Marco Silva yksi ehdokkaista Juventuksen peräsimeen
- Tottenham vahvisti viiden pelaajan lähdön – lainatoppari liittyy riveihin
- Everton hankkii lainapelaajansa omakseen
- Virallista! Liverpoolin apuvalmentaja siirtyy Ajaxin puikkoihin
- CM: Manchester City hankkimassa Hollannin maajoukkuepelaajan
- GdS: Kevin De Bruyne siirtyy Napoliin – allekirjoittaa sopimuksen tuota pikaa
- Jonny Evans lopetti pelaajauransa
- Tottenham vahvisti viiden pelaajan lähdön – lainatoppari liittyy riveihin
- Jeremie Frimpong metsästää pokaaleja Liverpoolissa: ”Olen voittanut triplamestaruuksiakin, joten…”
- Betis neuvottelee Manchester Unitedin kanssa Antonyn siirrosta
- Everton hankkii lainapelaajansa omakseen
- Barcelona kiinnostunut Marcus Rashfordista – tapasi hyökkääjän agentin
- CM: Manchester City hankkimassa Hollannin maajoukkuepelaajan
- Marco Silva yksi ehdokkaista Juventuksen peräsimeen
- Jonny Evans lopetti pelaajauransa
- Jürgen Kloppin monivuotinen apuvalmentaja liittymässä Pep Guardiolan valmennustiimiin
- Erik ten Hag harkitsee hankkivansa Antonyn Bayer Leverkuseniin