Unai Emery: Arsenalin ennätyshankinta ”mahdollisesti” avauksessa Liverpoolia vastaan

Unai Emeryn mukaan 80 miljoonalla eurolla LOSC Lillestä hankittu Nicolas Pépé voi hyvinkin olla valmis avaamaan ensimmäisen ottelunsa Arsenalille lauantain huippuottelussa Liverpoolia vastaan.
Norsunluurannikkolaislaituri on tullut kauden kummassakin valioliigaottelussa vaihdosta sisään, ehtien vasta väläyttelemään taitojaan Tykkimiesten riveissä. Nyt Pépé ja Arsenal ovat kovan paikan edessä, kun joukkue valmistautuu kohtaamaan Liverpoolin Anfieldilla.
– Tärkein asia on auttaa häntä sekä hänen perhettään tuntemaan olonsa hyväksi täällä, Emery kertoi torstain lehdistötilaisuudessa.
– Minusta hänen henkilökohtaiset suorituksensa ovat parantuneet. Lauantaita ajatellen, hän on mahdollisesti valmis pelaamaan enemmän minuutteja. Aion tehdä päätöksen asian suhteen perjantaina, mutta hänen kehittymisensä on ollut positiivista.
Myös Mesut Özil ja Granit Xhaka ovat palanneet Arsenalin vahvuuteen tällä viikolla. Emery tulee tekemään päätöksensä heidän peluuttamisesta myös huomenna perjantaina.
Lähde: London Evening Standard
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
- Theo Walcott: Englannin maajoukkueella yksi suuri ongelma – ”En pidä tästä”
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”