Manchester Unitedin painajainen jatkuu – paitasponsori pettynyt tuloksiin ja uhkaa vetäytyä
Kuva: Getty Images
Manchester United joutuu näillä näkymin etsimään itselleen uuden paitasponsorin.
Brittilehdet The Timesista alkaen kertovat, että kaudesta 2014-15 Unitedin paitaa koristanut Chevrolet aikoo näillä näkymin vetäytyä yhteistyöstä, kun nykyinen sopimus päättyy vuonna 2021. Syynä ovat Unitedin heikot pelilliset tulokset.
Chevrolet’n omistava General Motors koki Timesin tietojen mukaan sopimuksen jo alun alkujaan ylihintaiseksi. Chevrolet-johtaja, joka aikoinaan neuvotteli Unitedin kanssa 450 miljoonan punnan arvoisen sopimuksen, saikin pian sopimuksen jälkeen lähteä yhtiöstä.
United on tiettävästi varapuheenjohtajansa Ed Woodwardin johdolla etsinyt jo jonkin aikaa uutta paitasponsoria Chevrolet’n tilalle. Halukkaita ja maksukykyisiä sponsoreita näillä näkymin kyllä on, onhan Unitedin kaupallinen arvo monella eri mittarilla edelleen aivan maailmanluokkaa. Siitä huolimatta on mahdollista, ettei United kykene neuvottelemaan aivan yhtä huippuluokan sopimusta, mikäli tulokset kentällä eivät parane. Tällä hetkellä United on Valioliigassa sijalla 12.
Tällä kaudella United tienaa paitasponsoriltaan huomattavasti enemmän kuin mikään muu valioliigaseura. United saa tästä kaudesta 64 miljoonaa puntaa, kun Man City saa omaltaan ”vain” 45 miljoonaa. Jaetun kolmannen sijan muodostavat Arsenal, Chelsea ja Liverpool, joille kullekin paitasponsori maksaa tästä kaudesta 40 miljoonaa.
LUE MYÖS:
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Fantasy Premier League: GW 15 – käytä ilmaiset vaihtotapahtumat tästä syystä
- Tässä on Englannin MM-kisalohko
- Rúben Amorim otti tiukan sävyn Kobbie Mainoosta – tylytti toimittajia
- Arne Slot otti kantaa Mohamed Salah -kohuun
- Millaisen vastaanoton Sean Dyche saa Evertonin kannattajilta? Näin luotsi vastasi
- Tässä on Englannin MM-kisalohko
- Rúben Amorim otti tiukan sävyn Kobbie Mainoosta – tylytti toimittajia
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Arne Slot otti kantaa Mohamed Salah -kohuun
- Roy Keanelta suorat sanat Manchester Unitedin pelaajille
- Mohamed Salah on sysätty syrjään – nyt puhuu Virgil van Dijk
- ESPN: Arne Slotin palli huojuu
- Rúben Amorim: Manchester Unitedin jättihankinta on keskittynyt liikaa omaan maalimääräänsä
- Fantasy Premier League: GW 15 – käytä ilmaiset vaihtotapahtumat tästä syystä
- Arsène Wenger: Englannilla mahdollisuudet maailmanmestaruuteem – kertoi oman mestarisuosikkinsa