Tuomariasiantuntija perusteli VAR:n kasvanutta käyttöä – myönsi Arsenalin kärsineen tuomarivirheestä

Videotuomarijärjestelmä VAR:ia on käytetty nyt tasan sadassa valioliigaottelussa. Ennen viime viikonloppua VAR:n avulla ei oltu annettu Valioliigassa vielä ainuttakaan punaista korttia tai rangaistuspotkua, mutta kaikki muuttui hyvin äkkiä. Ryan Bertrand ajettiin videotarkistuksen jälkeen ulos Southamptonin kokemassa 0-9 -läksytyksessä perjantaina, ja kierroksen kymmenessä ottelussa tuomittiin VAR:n avulla kaikkiaan neljä rangaistuspotkua.
Sky Sportsille puhuneen erotuomariasiantuntija Dermot Gallagherin mukaan VAR:n lisääntynyt peliin puuttuminen johtui tuomari-instanssi PGMOL:n äskettäisessä palaverissaan tekemistä johtopäätöksistä.
– PGMOL arvioi ensimmäisten kahdeksan viikon aikana tehtyjä ratkaisuja ja totesi julkisesti, että Youri Tielemansin rike Callum Wilsonia kohtaan elokuun lopussa oli punaisen kortin arvoinen. Samoin joitain rankkareita on jäänyt viheltämättä. Siksi asioihin päätettiin tehdä muutos, Gallagher kertoi.
Videolta on tarkistettu kaikkiaan yli 600 tilannetta alkukauden aikana. VAR on aiheuttanut 26 tuomariratkaisun muuttumisen. Näistä tapauksista seitsemän sattui viime viikonlopun kierroksella.
Ryan Bertrandin perjantaista ulosajoa Gallagher piti täydellisen oikeana ratkaisuna, ja hän uskookin sen johtaneen siihen, että lauantaina ja sunnuntaina VAR:ia käytettiin entistäkin enemmän.
Arsenalin kannattajille VAR-tuomioista jäi eniten jossiteltavaa. Ensin VAR muutti Wilfried Zahan sukelluksesta saaman varoituksen Crystal Palacen rangaistuspotkuksi, ja sitten videotarkistuksen jälkeen hylättiin Sokratisin 83. minuutilla Arsenalille tekemä 3-2 -johtomaali. Tätä Gallagher pitää selkeänä videotuomarin virheenä.
– Videotuomari arvioi Calum Chambersin kampittaneen Luka Milivojevicin tilanteen rakentelussa. Minusta se on kova, kova tuomio, eikä rike lainkaan, Gallagher kommentoi.
– Kontakti ei ole tarpeeksi kova, eikä minusta selkeä. Stockley Parkissa istunut tuomari otti kuitenkin aikansa, katsoi tilannetta kuva kuvalta ja tuli tähän lopputulokseen.
– Luulen siinä kestäneen niin pitkään, koska hän halusi olla varma. VAR näki kahden pelaajan sotkeutuneen yhteen. Olemme hänen kanssaan eri mieltä, mutta sellaista se on päätöksenteon kanssa. Tuomaria täytyy kunnioittaa, olipa päätöksestä samaa tai eri mieltä.
Tuomarityön vaikeutta kuvastaa sekin, että kaksi huipputuomaria, Dermot Gallagher ja Mark Clattenburg ovat Crystal Palacen saamasta rangaistuspotkusta täysin eri linjoilla. Clattenburgin mielestä Wilfried Zaha sukelsi selvästi, mutta Gallagherin mielestä VAR:n tekemä päätös oli oikea.
– Tätä varten VAR on olemassa. (Tuomari) Martin Atkinson näkee Zahan kaatuneen liian helposti ja sukeltaneen, mutta kun tilannetta katsoo tarkasti, on Chambers selvästi rikkonut häntä, Gallagher sanoo.
– VAR on ehdottomasti oikeassa kumotessaan tuomion, antaessaan rankkarin ja kumotakseen varoituksen sukeltamisesta, sillä sellainen se ei ollut.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Valioliigasta pudonnut Leeds sai uuden omistajan
- Chelsea tavoittelee Ranskan maajoukkuevahtia
- Kevin De Bruyne uskoo tämän osa-alueen Interissä tuottavan Manchester Citylle ongelmia – vertasi Valioliigan pieniin seuroihin
- Ennakkopaketti Mestarien liigan finaaliin Manchester City – Internazionale: Mistä näet pelin, arvioidut avaukset, valmentajien kommentit
- Nämä Interin pelaajat Pep Guardiola nosti esille ennen Mestarien liigan finaalia
- Athletic: PSG-pomolla kiemuraiset kytkökset Qatarin tarjouksessa Manchester Unitedista
- Saudi-Arabiasta valmistellaan jättitarjousta Manchester Cityn tähtipelaajalle
- Erling Haaland saapui ratkaisemaan Manchester Cityn ongelmakohdan – tämä yksityiskohta joukkueen pelissä turhautti norjalaistähteä
- TalkSPORT: Harry Maguire ei halua jättää Manchester Unitedia – Erik ten Hag haluaisi myydä topparin
- Bild: Liverpoolin jättävä Naby Keïta löysi uuden seuran

- Lähde: Chelsea jatkaa valitsemallaan linjalla – on ottanut yhteyttä parhaat päivänsä nähneeseen megatähteen
- Telegraph: Arsenal tarjoaa yli sata miljoonaa euroa Declan Ricestä – West Ham aikoo käyttää rahat kolmeen pelaajaan