Kun tieto Unai Emeryn potkuista tuli perjantaina iltapäivällä Suomen aikaa, Arsenalin Suomen virallisen kannattajayhdistyksen jäsenet olivat ennen kaikkea helpottuneita. Yhdistyksen puheenjohtajan Petteri Hakasen mukaan potkut otettiin kannattajien keskuudessa vastaan positiivisin mielin, koska nyt joukkueen suunta voi kääntyä.

Arsenal on kerännyt 13 ottelusta vain 18 pistettä ja on 20 joukkueen Valioliigassa kahdeksantena.

– Tätä on odotettu viimeisten kahden viikon aikana, että jossain vaiheessa tämä tulee – ennemmin tai myöhemmin. Pelättiin vain sitä, että sitä venytetään vieläkin pidempään kuin olisi pitänyt, ja nyt ollaan lähinnä helpottuneita siitä, että se on tapahtunut vihdoinkin, Hakanen sanoo Valioliiga.comille.

Hakanen kertoo kannattajien keskeisen WhatsApp-ryhmän räjähtäneen viesteistä jo torstaina tulleen, Eintracht Frankfurtille Eurooppa-liigassa koetun 1-2-tappion jälkeen. Vielä enemmän puhelimet alkoivat piippaamaan Emeryn potku-uutisten vahvistuttua.

– Facebook-ryhmät ovat myös olleet kovassa käytössä, kun koko päivän oli spekulaatioita ja aamulla rupesi tulemaan ensimmäisiä huhuja, että siellä palaveerataan ja Unai saa kohta kenkää. Nyt voi sanoa, että puhutaan ilosta ja riemusta, ei siellä kyllä soraääniä tullut, Hakanen kertoo.

Hän olisi ollut itse yllättynyt, jos manageria ei oltaisi vaihdettu viimeissään tässä vaiheessa. Arsenal on pelannut jo seitsemän peliä putkeen voittamatta ja hävinnyt niistä kolme.

– Olisin vaihtanut jo ennen tätä. Kyllä tuo tasapeli Southamptonia vastaan oli viimeinen pisara. Mutta tavallaan ymmärrän sen, että katsottiin ihan viimeiseen asti ja sitten huomattiin, että nyt fanit ovat täysin pissed off ja mistään ei tule enää mitään. Nyt oli aika vaihtaa.

Arsenalin johdolle kritiikkiä

Kaikkea lokaa Hakanen ei suinkaan sysää Emeryn suuntaan, vaikka muistuttaakin managerin kantavan vastuun muun muassa kentällä tapahtuvista asioista. Erityisesti Tykkimiesten johtoporras saa häneltä suoraa palautetta.

– Totta kai Emery oli pelillisistä ongelmista vastuussa managerina, mutta pitää katsoa myös hänen yläpuolelleen. Arsenalin johto on täysin kyvytön tekemään oikeita ratkaisuja tällä hetkellä. Siellähän ei ole yhtään jalkapallotaustaista henkilöä, ja päättäjien keski-ikä alkaa olemaan 80 vuotta.

– Kaikkihan kulminoituu Kroenken perheeseen, joka tekee vääriä ratkaisuja. Omistaja päättää ja omistaja on lopullisesti vastuussa kaikesta, Hakanen muistuttaa.

Amerikkalaismiljardööri Josh Kroenke on käytännössä ottanut Arsenalin yksin haltuunsa. Upporikas mies ei ole pohjoislontoolaisseuran kannattajien suuressa suosiossa.

Hakasta on yleisesti ottaen ärsyttänyt se, ettei Arsenalin pelissä ole ollut selkeää taktista linjaa. Myös muut ratkaisut ovat ihmetyttäneet.

– Oltaisiin voitu pelata niin kuin Arsenal on pitkään pelannut, että ollaan pallonhallintajoukkue ja tehdään nopeita vastahyökkäyksiä. Jopa tällaisia keskinkertaisia ja huonompia joukkueita vastaan ei pystytty enää edes pallonhallintaan. Plus se, että vaihdot olivat joskus ihan käsittämättömiä. En ymmärrä, miksi Pepe ei ole avauksessa ja näin poispäin.

– Yleisfiilis oli, että Emeryllä ei ollut homma enää millään tavalla hallussa tässä viimeisten parin kuukauden aikana.

Kenestä uusi luotsi?

Emeryn potkujen myötä brittilehdet ovat alkaneet väläytellä spekulaatioissa eri nimiä uudeksi päävalmentajaksi. Voisiko Arsenalia vuosina 2011-16 pelaajana edustanut, nykyisin Manchester Cityssä apuvalmentaja toimiva Mikel Arteta tai Tottenhamista viime viikolla potkut saanut Mauricio Pochettino olla oikea mies vaativaan tehtävään?

– Olen kuullut, että Arteta ei olisi kiinnostunut, mutta Arteta kävisi minulle oikein hyvin. Tietysti siinä täytyy ottaa aina tämmöinen fanipojan näkökulma, että Pochettinohan olisi suoranaista vittuilua Tottenhamille ja se olisi oikeastaan aika hauskaa, Hakanen hymähtää.

Tulevan managerin valinta kertoo myös paljon siitä, millaisen pelillisen suunnan seura päättää ottaa. Kannattajien toiveissa on, että esitykset kentällä muuttuisivat selkeämpään suuntaan.

– Mielestäni meidän rosteri venyy aika moneenkin ideologiaan, mutta senhän pitää tietysti lähteä siitä, että pelaamme modernia jalkapalloa eli sitä mitä huippujoukkueet pelaavat, koska Arsenal on huippujoukkue.

[readmore from=arsenal]

– Nimenomaan se mikä on puuttunut on se, että Unailla ei ollut sitä selkeää pelillistä identiteettiä. Se oli kokeilua kokeilun perään, mikä ei johtanut mihinkään.

”Freddiellä on hyvä lähteä”

Väliaikaisena päävalmentaja joukkueessa toimii ainakin toistaiseksi Emeryn valmennustiimiin kuulunut Arsenalin entinen pelaaja Fredrik Ljungberg. Ratkaisu on Hakasen mukaan hyvä tässä vaiheessa. Uutta päävalmentajaa kuitenkin kaivataan.

Ljungberg, 42, teki hyvää työtä valmentajana Arsenalin nuorisjoukkueissa ja nousi sen myötä Emeryn valmennustiimiin. Hakanen pitääkin ruotsalaisen pestaamista hyvänä väliaikaisratkaisuna.

– Hänellähän ei ole (Uefa) Pro-valmentajalisenssiä, joten hän ei voi olla lopullinen ratkaisu. Varmasti joku on jo kiikarissa. Freddiellä on hyvä lähteä, ja siinähän on tietysti kannattajia syleilevä näkökohta, koska hän on seuralegenda.

Ljungbergin johtama Arsenal pelaa uudessa komennossa ensi kertaa sunnuntaina 1. joulukuuta Valioliigan ottelun Teemu Pukin Norwich Citya vastaan.