Suomalaisasiantuntijalta kova väite: ”Leicester on Liverpoolin pahin mestaruusuhka!”
Kuva: Getty Images
Valioliigan 14. kierros päätetään sunnuntai-iltana kahdella kello 18.30 alkavalla ottelulla. Näistä toinen on Leicesterin ja Evertonin välienselvittely. Leicester on ottelun selkeä ennakkosuosikki, sillä se on peräti viiden ottelun voittoputkessa ja Everton taas rämpii putoamisviivan tuntumassa.
– Ville Kuusisen musta hevonen mestariksi! Täytyy ihmetellä, että mistä hän sen kauden alla kaivoi, naurahtaa Viasatin jalkapalloasiantuntija Mika Kottila Leicesteristä Valioliiga.comille.
– Toki Leicesterillä on hyviä hankintoja. Muut jengit ovat myös kyntäneet, millä tarkoitan Man Unitedia, Tottenhamia ja Arsenalia, ja Leicester on vastannut siihen ylivoimaisesti parhaiten. Se on tehnyt sen, mitä westhamit ja evertonit haluaisivat tehdä joka vuosi, eli murtautua ylös. Ne eivät pysty, mutta Leicester pystyy sen tällä hetkellä tekemään, hän jatkaa.
Leicester on itse asiassa saalistanut tällä hetkellä enemmän pisteitä ottelua kohden kuin sensaatiomaiseen mestaruuteen päättyneellä kaudella 2015-16.
– Niin huvittavalta kuin se kuulostaakin, on Leicester Liverpoolin pahin mestaruusuhka, Kottila linjaa.
Manageri Brendan Rodgers on puhdistamassa mainettaan Liverpoolista saamiensa potkujen jälkeen käytyään ennen Leicester-pestiään Celticissä. Myös maalitykki Jamie Vardy elää uutta renessanssia pohjoisirlantilaisen alaisuudessa.
– Kun Rodgers tuli sinne, niin Vardyn rooli on muuttunut. Hän joutuu pelaamaan vähän enemmän selkä maaliin päin. Olemme oppineet tuntemaan hänet puolustuksen selustaan juoksevana hyökkääjänä ja hänen elävän siitä. Hän johtaa maalipörssiä. Sanoin jo aiemmin, että hän vaihtaisi tammikuussa maisemaa, ja että ei hän tuonne jäisi varsinkin, kun vanhasta mestarijoukkueesta on käytännössä jäljellä vain hän ja Kasper Schmeichel. Nyt sanon ihan toista!
– Hän on pystynyt mukautumaan ja luulen, että Rodgersin kanssa on käyty roolista dialogia. Tuskin siellä on laitettu perusbrittiläiseen autoritääriseen tapaan asioita pöytään Rodgersin puolelta, vaan asioista on keskusteltu ja Rodgers tietää, mikä kapasiteetti Vardylla on hyökkäyspään pelaamisessa, Kottila arvioi.
Leicester-Everton näkyy sunnuntaina 1.12. Viasat Jalkapallo -kanavalla ja suoratoistopalvelu Viaplayssa suorana lähetyksenä kello 18.30 alkaen.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Michael Carrick raivosi tuomareista – ”Kaikki oli kaaosta”
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Kun Trent Alexander-Arnold jäi ulos Englannin kokoonpanosta, seurasi törkeitä huhuja
- Liam Rosenior pyytää pelaajiaan unohtamaan hälyn Chelsean ympärillä
- Liverpoolille massiivinen helpotus PSG-ottelun alla
- Nyt tuli selitys – tästä Man United -leirissä raivottiin
- José Mourinho murtui – koskettavat jäähyväiset Manchester Unitedin ja Chelsean ex-valmentajalle
- Liverpool ei pysynyt Brightonin vauhdissa
- Liverpoolille uusi takaisku – Alissonin loukkaantumisesta lisää tietoa
- Man United tähyää 80 miljoonan keskikenttämiestä
- Arsenal-tähdeltä shokkipaljastus: ”Olin siirtymässä Bayern Müncheniin”
- Valioliiga voi saada jopa seitsemän joukkuetta Mestarien liigaan