Jürgen Klopp ajautui tukkanuottasille MM-välierän aikana – vastustajan valmentaja vihjaili puolueellisesta tuomaroinnista
Kuva: Getty Images
Liverpoolin manageri Jürgen Klopp ja meksikolaisen Monterreyn päävalmentaja Antonio Mohamed ajatuivat keskiviikkona tukkanuottasille joukkueiden kohdatessa seurajoukkueiden MM-turnauksen välierässä.
Mohamed tulistui tuomaristolle, kun Liverpoolin toppari Joseph Gomez välttyi toiselta keltaiselta kortilta pelattuaan palloa kädellään. Gomez sai noin varttia aiemmin varoituksen, kun hän repi Monterreyn maalintekijän Rogelio Funes Morin maahan.
Monterreyn argentiinalaisluotsi huusi erotuomarille kentän laidalta, kun pallo osui Gomezin käteen, ja nosti kädellään mielikuvituksellisen kortin ilmaan. Klopp raivostui Mohamedin reaktiosta ja ryntäsi teknisen alueensa ulkopuolelle. Hän huusi Mohamedille jotain, viittoi tälle ja imitoi argentiinalaisen korttielettä.
Erotuomari Roberto Tobas ei katsonut kaksikon nahistelua hyvällä, vaan antoi kummallekin keltaisen kortin.
Mohamedin mielestä Gomezin olisi pitänyt saada punainen kortti viimeistään käsivirheestä, ehkä aiemminkin.
– Minusta siinä oli punaisen kortin paikka, etenkin ensimmäisessä virheessä, ja sitten oli vielä toinen, sanoi Mohamed Liverpool Echon mukaan.
Hän vihjasi, että Gomez säästyi suihkukomennukselta, koska on Liverpoolin pelaaja.
– Ehkä Liverpoolin paidalla on enemmän painoarvoa, siksi Liverpoolin pelaaja ei saanut punaista korttia.

LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Fantasy Premier League: GW 9 – katso parhaat vaihtoehdot kapteeniksi
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Ensimmäinen peli Nottinghamissa: Sean Dyche teki heti kovan tempun
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
