Liverpool eteni viime hetken maalilla seurajoukkueiden MM-turnauksen loppuotteluun

Liverpool voitti keskiviikkona meksikolaisen Monterreyn 2-1 seurajoukkueiden MM-turnauksen välieräottelussa.
¡Venga Muchachos, Somos #LosRayadosAnteElMundo!
#VamosRayados
#ArribaElMonterrey
@Tiendas_OXXO | @CervezaTecate
Liverpool siirtyi johtoon reilun kymmenen minuutin jälkeen hallittuaan ottelun ensihetkiä. Mohamed Salah tarjoili nerokkaan syötön rangaistusalueelle Naby Keïtalle, joka ujutti pallon etukulmasta sisään. 0-1.
Merseysidelaisten riemua kesti kuitenkin vain pari minuuttia. Liverpool ei saanut purettua palloa vapaapotkun jälkeen pois maaliltaan ja peliväline tuli Jesús Gallardolle, joka tykitti sydämensä kyllyydestä. Liverpoolin maalivahti Alisson Becker torjui yrityksen, mutta irtopallo tuli täysin vapaana olleelle Rogelio Funes Morille, joka pääsi viimeistelemään maalin edustalta. Punapaidat viittoivat turhaan paitsion merkiksi. 1-1.
Salah oli lähellä järjestää Liverpoolille toisenkin maalin, kun hän syötti kantapäällään James Milnerin tekopaikkaan, mutta Monterreyn torjuja Marcelo Barovero tuli vastaan ja peitti vedon.
Hieman ennen taukovihellystä Keita sai sauman tehdä illan toisen maalinsa, kun Alex Oxlade-Chamberlain tarjoili hänelle oivallisen syötön puolustuksen selustaan. Keita yritti vielä ohittaa Baroveron, mutta konkarivahti reagoi nopeasti ja huitaisi pallon pois guinealaisen jaloista.
Pallonhallinta meni avausjaksolla Liverpoolille prosentein 63-37. Monterreylla oli kuitenkin kaksi maalintekoyritystä enemmän. Ensimmäinen puoliaika pelattiin siivosti, eikä erotuomari Roberto Tobarilla ollut tarvetta nostaa kortteja taskustaan.
Monterreyn kapteeni Dorlan Pabón oli viedä meksikolaiset johtoon heti toisen puoliskon alussa mainiolla vapaapotkulla, mutta Alisson oli hereillä ja sai hanskansa laukauksen tielle.
Meksikolaiset vahingoittivat Liverpoolia varsinkin suoraviivaisilla vastahyökkäyksillä. Liverpoolin toppari Joseph Gomez joutui vajaan tunnin kohdalla ottamaan joukkueensa ensimmäisen varoituksen, kun hän kaatoi maalintekijä Funes Morin, joka olisi muuten saattanut karata läpiajoon.
Seuraavassa tilanteessa Divock Origi pisti pallon Monterreyn verkkoon, mutta belgialainen oli reippaasti paitsiossa, joten osumaa ei hyväksytty.
Erotuomari Tobar sai vartti ennen varsinaisen peliajan päättymistä tarpeekseen Liverpoolin managerin Jürgen Kloppin ja Monterreyn päävalmentajan Antonio Mohamedin riitelystä ja antoi kummallekin keltaisen kortin.
Liverpool vyörytti ottelun viime hetkillä pitkään hyökkäyksiä Monterreyn päätyyn ja sai lopulta palkintonsa lisäajan ensimmäisellä minuutilla. Salah teki jälleen loistavan esityön ja piti pallon joukkueellaan kahden pelaajan piirittämänä. Peliväline tuli Trent Alexander-Arnoldille, joka latasi matalan keskityksen etutolpalle. Paikalla oli vaihdosta sisään tullut Roberto Firmino, joka ohjasi kuulan suoraan syötöstä sisään. 1-2.
Liverpool kohtaa lauantaina loppuottelussa brasilialaisen Flamengon. Aiemmin samana päivänä pelataan myös Monterreyn ja saudiarabialaisen Al-Hilalin välinen pronssiottelu.

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Bournemouth löysi korvaajan Milos Kerkezille
- João Pedro Newcastlen kiikarissa
- Valioliiga-nousija Leeds teki kesän ensimmäisen hankintansa
- Gareth Bale ja kumppanit yrittävät ostaa seuran Englannista
- Telegraph: Jack Grealish herättänyt Napolin kiinnostuksen
- Brighton hankki Italian maajoukkuetopparin
- Auto-onnettomuudessa jalkansa murtanut Michail Antonio palasi pelikentille
- Chelsea avasi seurajoukkueiden MM-kisat heikon yleisömäärän edessä
- Leeds hankkimassa Slovenian maajoukkuetopparin
- MEN: Manchester United edelleen luottavainen Bryan Mbeumon hankinnan suhteen
- Chelsea kiinnostunut lupaavasta belgialaislaiturista
- Manchester Cityn uusi hankinta tavoittelee Ballon d’Oria: ”Siksi olen täällä”
- Manchester United asetti Rasmus Højlundille hintalapun