Mikel Artetan pesti Arsenalissa alkoi pistemenetyksellä – Chelsea hävisi kotonaan
Boxing Day pyörähti toden teolla käyntiin torstaina alkuillasta Valioliigassa.
Mikel Arteta debytoi Arsenalin päävalmentajana Bournemouth-ottelussa ja samaan aikaan Liverpoolissa Carlo Ancelotti valmensi ensimmäistä kertaa Evertonia, kun Burnley vieraili Goodison Parkilla.
Torstain suurin yllätys nähtiin Lontoossa. Chelsea hävisi Stamford Bridgellä Southamptonille lopulta luvuin 0-2. Michael Obafemi ja Nathan Redmond vastasivat vieraiden täysosumista. Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten vuoden 2011, kun Chelsea on hävinnyt kaksi peräkkäistä kotiottelua Valioliigassa.
Artetan debyytti Arsenalin peräsimessä näytti hetken aikaa tappiolliselta, mutta Arsenal onnistui nousemaan tasoihin. Dan Gosling vei Bournemouthin johtoon kymmenisen minuuttia ennen taukoa ja Pierre-Emerick Aubameyang toi Arsenalin tasohin tunnin kohdalla. Kamppailu päättyi lopulta 1-1 -tasapeliin.
Ancelottin Everton onnistui kuin onnistuikin voittamaan hyvin puolustaneen Burnleyn. Ottelun ainoa maali näki päivänvalonsa kymmenen minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä, kun Dominic Calvert-Lewin vei Evertonin johtoon. Maali oli 22-vuotiaan hyökkääjän kauden kuudes Valioliigassa.
Teemu Pukki ja Norwich taipuivat Aston Villan vieraana 0-1. Kyseessä oli Norwichille rankka tappio, sillä Aston Villa oli ennen ottelua vain kolme pistettä Norwichia edellä. Norwich on Valioliigassa viimeisellä sijalla.
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan