Entinen Irons-kärki ei usko David Moyesiin West Hamissa: ”Hyvin onnekas”

Kuva: Getty Images
Juniori-ikäisenä Lutonista Arsenaliin, ja sieltä edelleen West Hamiin siirtynyt ex-hyökkääjä John Hartson ei kuulu David Moyesin ihailijoihin. Moyes nimitettiin sunnuntaina toistamiseen Ironsin manageriksi.
Skottimanagerin pesti on 18 kuukauden mittainen, ja sisältää option jatkosta. Tämä itse sanoi maanantaina haluavansa pitää työn mahdollisimman pitkään. Hartson antoi talkSPORTille varsin epäileviä lausuntoja aiheesta.
– Mielestäni David Moyes on hyvin onnekas saadessaan tämän paikan. Hän on ollut ulkona kuvioista tovin, ja odottanut uutta mahdollisuutta.
Meriitit eivät 44-vuotiaan mielestä puhu valmentajan puolesta.
– Hän onnistui kohtuullisesti valmentaessaan West Hamia Stuart Pearcen kanssa, ennen irtisanomistaan. Tämä on massiivinen pesti. Moyes on kyllä kokenut, mutta hänen ei olisi koskaan pitänyt päätyä Manchester Unitedin luotsiksi. Sir Alex Ferguson valitsi seuraajansa itse, ei siitä asiasta neuvoteltu seurajohdossa. West Hamista tuli potkut puolen vuoden jälkeen, ja sitten seurasi epäonnistuminen Real Sociedadissa Espanjassa. Tämän jatkoksi hän oli pudottamassa Sunderlandia.
Hartson odottaa Hammers-kannattajien jakautuvan uuden valmentajan suhteen.
– On varmasti niitä, jotka ovat tyytyväisiä Manuel Pellegrinin saatua potkut, ja saadessaan uuden valmentajan. Pellegrini käytti valtavat määrät rahaa, muttei saanut tulosta aikaan. Minä taas kuulun niihin, joiden mielestä seuraajan olisi pitänyt olla joku muu kuin Moyes.
Hartson edusti West Hamin jälkeen Wimbledonia ja Celticiä. Vuonna 2005 hän siirtyi West Bromiin, jossa päätti uransa, Norwich-lainan jälkeen tammikuussa 2008.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- ”Se ei ole oikea tapa toimia” – Enzo Maresca kommentoi Chelsean punaisten korttien putkea
- Arsenal tarjoili kylmän suihkun Atleticolle jo ennen ottelua
- Martin Zubimendin mielestä Arsenal ei koe menestyspaineita – kertoo miksi siirtyi lontoolaisseuraan
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”

- Diego Simeone: Arsenal olisi ansainnut enemmän viime vuosina Valioliigassa
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Alan Shearer: Viktor Gyökeres on tuonut uuden ulottuvuuden Arsenalin pelaamiseen