Wayne Rooney jakeli namupasseja voitokkaassa Derby-debyytissään – oman huippupaikkansa hassasi
Wayne Rooney on palannut. Siirtoikkuna aukesi, ja brittifutiksen elävä legenda teki paluun Englannin kentille Mestaruussarjan torstai-illan ottelussa Derby-Barnsley.
Rooney kantoi heti Derby-debyytissään kapteeninnauhaa, ja hääri myös kentällä kapteenin elkein. Derby voitti ottelun 2-1, ja Rooney oli molemmissa maaleissa vahvasti mukana.
34-vuotias Rooney jakeli jo ennen avausmaalia mallikkaita syöttöjä pelikavereilleen. Avausmaalia saatiin kuitenkin odottaa ensimmäisen puoliajan lisäajalle saakka. Rooneyn pitkä ja tarkka vapaapotku löysi rangaistusalueelta Jack Marriottin, joka ohjasi vaikean pallon hyvin, joskin kömpelöhkin näköisesti verkkoon.
Marriottille maali oli iso helpotus, sillä hyökkääjä oli sitä ennen jo hukannut kaksi erinomaista läpiajoa. Mies tuulettikin osumaansa pyyhkien teatraalisesti hikeä otsaltaan. Rooney ei pelitoverien tuuletteluihin yhtynyt, vaan heilautti nyrkkiä omissa oloissaan ja hipsi sitten sivurajalle ottamaan huikan vesipullostaan.
Barnsley nousi toisen puoliajan ensiminuutella tasoihin Elliot Simoesin maalilla. Kotijoukkue Derby nousi kuitenkin nopeasti taas kuskin pukille.
Kun pelattiin 57. minuuttia, nähtiin kotijoukkueen toinen maali. Jälleen tilanne lähti rakentumaan Rooneyn hienosta pitkästä pallosta. Man United -ikoni lähetti tältä kertaa vasemmalta pitkän ja tarkan puolenvaihdon, ja pelikaverit huolehtivat lopusta. Voittomaalista kunnian sai Martyn Waghorn.
Derbyn kahden maalin välissä Rooneylla oli itselläänkin erinomainen maalipaikka. Keskikentän keskustassa pelannut Rooney oli päästä puskemaan vapaasti maalin edustalta, mutta ajoitus oli pielessä, ja pallo kimmahtikin päänupin sijasta olkapäähän, ja siitä aina yli päätyrajan.
Barnsleyn joukkueessa keskikentän pohjalla pelasi suomalainen Aapo Halme tuttuun tapaan täydet minuutit. Halme sai potkia turhautuneena maalitolppaa ottelun viimeisessä tilanteessa, sillä hän sai hyvän paikan tasoitukseen. Keskitys osui kuitenkin ”rooneymaisesti” Halmeen olkapäähän, ja Derby-vahti Ben Hamer poimi pallon helposti syliinsä.
Derby on voiton myötä sarjassa sijalla 17. Nousukarsintaviivaan on etäisyyttä kuitenkin vain kahdeksan pistettä. Barnsley majailee putoamisviivan alapuolella, vaikka oli pelannut edelliset viisi ottelua tappioitta.
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan