Konkaripuolustajan avausmaali kreivin aikaan – West Ham taisteli cupissa jatkoon

Ykkösliigan Gillingham ei totisesti päästänyt David Moyesin West Hamia FA Cupissa helpolla. Hammers oli pudonnut kahdella edelliskaudella cupista juuri 3. sarjatason joukkueita vastaan, mutta tänään se selvisi jatkoon maalein 2-0. Gillingham antoi lontoolaisille kuitenkin täyden vastuksen. Esimerkiksi laukaukset kohti maalia tilastoitiin 4-4.
West Hamin sankariksi nousi tammikuussa 35 vuotta täyttävä argentiinalaispuolustaja Pablo Zabaleta. Manchester Cityssä yhdeksän vuotta viettänyt Zabaleta siirtyi West Hamiin vuonna 2017, ja täräytti tänään ensimmäisen maalinsa joukkueelle.
Zabaleta aloitti ottelun vaihtopenkillä – kuten useimmiten tällä kaudella – mutta tuli kentälle 43. minuutilla, kun Ryan Fredericksin takareisi teki tenän. Tärkeän voittomaalin Zabaleta ampui 74. minuutilla.
The Hammers finally break the deadlock.
Gillingham haki sinnikkäästi tasoitusta loppuun asti, mutta lisäajalla West Hamin toinen vaihtomies – ja toinen Pablo – Pablo Fornals viimeisteli vastahyökkäyksestä loppunumeroiksi 0-2.
FA Cupissa pelataan maanantaina vielä yksi kolmannen kierroksen ottelu Arsenal-Leeds. Loppiaisiltana ovat edessä myös neljännen kierroksen otteluparien arvonnat. Kahdeksan uusintaotteluun mennyttä otteluparia ratkaistaan 14.-15.1.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ruotsin maajoukkuepelaaja Valioliigan nousijaseuran riveihin – kokemusta Mestarien liigasta
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
- Virallista: Valioliiga-nousija Sunderland hankki pelaajan Atlético Madridin jäljiltä
- Erik ten Hagin sorsima entinen Man United -pelaaja muistelee manageriaan: ”Se oli käännekohta minulle”
- Athletic: Bayern München kiikaroi Christopher Nkunkua
- Poliisi: Diogo Jotan auto-onnettomuuden todennäköinen syy oli ylinopeus
- Englantilaisseura myöntää uuden peliasunsa rumuuden – väittää olevansa ilmiriidoissa sponsorin kanssa
- Virallista: Tottenhamille vahvistus hiukan eksoottisemmasta sarjasta – samasta maasta tulevaa pelaajaa kokeiltu vain kerran seurahistoriassa
- BBC: Anthony Elanga vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä – Nottinghamin sijoitus kantoi hedelmää
- Chelsea-manageri selitteli joukkueen mahdollista tappiota MM-kisoissa – ja sai nenilleen

- Lehtitiedot: Luis Diazin lähtö Liverpoolista lähestyy?
- Romano: Tähtipelaaja haluaa siirron Tottenhamiin