West Hamin ykköstorjuja rikkoi taas lonkkansa – David Moyes haikailee uuden maalivahdin perään
Kuva: Getty Images
West Ham -luotsi David Moyes on kertonut, että seura tulee ”varmasti” harkitsemaan uuden maalivahdin hankkimista tammikuun siirtoikkunassa Lukasz Fabianskin uusiutuneen lonkkavamman takia.
Fabianski rikkoi lonkkansa syyskuun Valioliiga-ottelussa Bournemouthia vastaan ja missasi sen takia 11 sarjaottelua. Näistä peleistä peräti kahdeksan kappaletta päättyi West Hamin tappioon.
Fabianski palasi tolppien väliin joulukuun lopulla Leicesteriä vastaan, ja aloitti perjantai-iltana neljännen peräkkäisen ottelunsa West Hamin maalilla. Jo 13 minuutin pelin jälkeen hän kuitenkin joutui pyytämään vaihtoa, sillä BBC:n mukaan puolalaisvahti oli taas satuttanut lonkkansa.
[readmore from=West-Ham]
Fabianskin tilalle vaihdettu David Martin sortui kallisarvoiseen virheeseen, kun hänen harhasyöttönsä johti pelin ainoaan maaliin. Sheffield Unitedin 1-0-voittoon päättyneen ottelun jälkeen Moyes myönsi harkitsevansa uuden ykkösmaalivahdin hankkimista tammikuun aikana.
– Meidän on aluksi saatava varmuus siitä, miten vakava Lukasz’n loukkaantuminen on, eli että onko kyseessä vakava vamma vai pelkkä pieni takaisku, Moyes kertoi lehdistölle.
– Mutta uuden [maalivahdin] hankkiminen on varmasti jotain mitä meidän on harkittava.
LUE MYÖS:
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille