Ole Gunnar Solskjær myöntää ottaneensa riskin Man Unitedin ykköstykin kanssa: ”Se kostautui”

Manchester Unitedin manageri Ole Gunnar Solskjær myöntää, että hänen päätöksensä laittaa Marcus Rashford kentälle ”kostautui”, kun hyökkääjä joutui palaamaan loukkaantuneena vaihtoon vain varttia myöhemmin FA Cupin kolmannen kierroksen uusintaottelussa Wolverhamptonia vastaan.
Unitedin tämän kauden paras maalintekijä Rashford, 22, otettiin keskiviikkona kentälle 64. minuutilla, ja Juan Mata teki manchesterilaisille ottelun ainoan maalin vain hetkeä myöhemmin.
Rashford ei ehtinyt kuitenkaan juhlia tai olla kentällä kauan, sillä hän jäi maahan makaamaan kamppailtuaan pallosta Wolvesin Matt Dohertyn kanssa. Rashford palasi vielä lyhyen hoidon jälkeen kentälle hölköttelemään, mutta lopulta hän kävi uudestaan nurmelle istumaan ja United pelasi pallon rajoista ulos. Rashford poistui viheriöltä 80. minuutilla selkäänsä pidellen.
Solskjær sanoi ottelun jälkeen, että Rashfordin ottaminen kentälle ei kuulunut hänen alkuperäiseen pelisuunnitelmaansa.
– En halunnut peluuttaa häntä. Hän taisi saada iskun polveensa tai johonkin, selkäänsä, mutta hänellä on ollut viime aikoina hieman vaikeuksia, sanoi Solskjær Sky Sportsin mukaan.
– Siksi me pidimme hänet sivussa [aloituskokoonpanosta], mutta me tarvitsimme voiton. Hän oli mukana maalissa, joten se oli positiivinen asia, mutta se kostautui.
– Hän toipuu nopeasti ja voi ehdottomasti pelata kivun kanssa, jos kyseessä ei ole paha, paha vamma, mutta me olemme nähneet, että hänellä on ollut viime aikoina vaikeuksia.
Top work from the lads to get into the next round
– Mutta niitä on ollut enemmän, kun hän on ollut väsynyt. Hän ei ollut kentällä tarpeeksi kauan ollakseen väsynyt, joten kyseessä saattaa olla jotain, mitä tapahtui tässä ja nyt.
Tällä kaudella 19 maalia iskeneen Rashfordin loukkaantuminen tuli Unitedin kannalta ikävään paikkaan, sillä joukkue kohtaa sunnuntaina seuraavassa pelissään sarjakärki Liverpoolin.
United on ainoa joukkue, joka on onnistunut nappaamaan Liverpoolilta edes pisteen tämän kauden Valioliigassa. Seurojen edellisessä kohtaamisessa juuri Rashford teki Unitedin maalin 1-1-tasapeliin päättyneessä ottelussa.
– Hän on ollut kerrassaan huippukunnossa tällä kaudella, joten me teemme mitä tahansa ja kaikkemme saadaksemme hänet kuntoon sunnuntaita varten. Jos hän ei ole kunnossa, pelaamme ilman häntä, sanoi Solskjær.
FA Cupin neljännellä kierroksella Manchester United kohtaa Watfordin ja Tranmere Roversin välisen uusintaottelun voittajan.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Jesse Lingard koesopimuksella Saudi-Arabiaan
- Erik ten Hagin kädenojennus Jadon Sancholle on nihkeä ja erikoinen
- Hankinta maksoi lähes miljoona euroa per minuutti – Leeds lähettää valituksen CASille
- Lehti: Eripura kasvaa Manchester Unitedissa – pelaajien mielestä Erik ten Hag ei kritisoi suosikkejaan
- Virallista! Arsenalin kapteenille uusi sopimus – nousee seuran palkkakuninkaaksi
- Brighton hävisi ensimmäisen eurotrillerinsä – näin kommentoi Roberto De Zerbi
- Fantasy Premier League: Peliviikko 6 – aika hankkia Julián Álvarez?
- Aston Villalle tappio Puolassa – Unai Emery puolusti valintojaan
- Jürgen Klopp teki historiaa – otti Liverpoolin ennätyksen nimiinsä
- Brightonille karvas pettymys historiansa ensimmäisessä europelissä
- Hankinta maksoi lähes miljoona euroa per minuutti – Leeds lähettää valituksen CASille
- Erik ten Hagin kädenojennus Jadon Sancholle on nihkeä ja erikoinen
- Lehti: Eripura kasvaa Manchester Unitedissa – pelaajien mielestä Erik ten Hag ei kritisoi suosikkejaan
- Virallista! Arsenalin kapteenille uusi sopimus – nousee seuran palkkakuninkaaksi
- Thierry Henry: Arsenalin ykkösmaalivahti vaihtui pysyvästi: ”Kyse ei ole rotaatiosta”
- Jesse Lingard koesopimuksella Saudi-Arabiaan
- Jesse Lingard kärähti ratista: ”Olen pahoillani”
- Brighton hävisi ensimmäisen eurotrillerinsä – näin kommentoi Roberto De Zerbi
- Fantasy Premier League: Peliviikko 6 – aika hankkia Julián Álvarez?
- Brightonille karvas pettymys historiansa ensimmäisessä europelissä