Lehti: Jürgen Kloppin kehuma huippulupaus siirtymässä Sheffield Unitediin – ikuistettiin jo managerin vierellä
Kuva: Getty Images
Sheffield United ja Genk ovat päässeet sopuun keskikenttäpelaaja Sander Bergen siirrosta, kertoo belgialaislehti Het Laatste Nieuws. Myös norjalaislupauksen lääkärintarkastus on jo sovittu.
HLN:n toimittaja Kristof Terreur jakoi Twitter-tilillään jo kuvan, jossa 21-vuotias Berge on Sheffield Unitedin managerin Chris Wilderin vierellä. Siirron odotetaan menevän läpi tänään, torstaina.
HLN kertoo, että Sheffield United ja belgialainen Genk pääsivät yhteisymmärrykseen siirron yksityiskohdista tänään aamulla. Norjalaisen lopullisen siirtosumman kerrotaan olevan 20-25 miljoonaa euroa.
Berge on edustanut Genkiä tammikuusta 2017 lähtien ja noussut Belgiassa isoon rooliin. Tällä kaudella hän on pelannut 31 ottelua, joista yhdessä hän toimi Genkin kapteenina. Norjan A-maajoukkueessa Berge on pelannut 20 ottelua.
Hän esiintyi edukseen myös Mesterian liigassa tällä kaudella, vaikka Genk jäikin lohkossaan viimeiseksi. Liverpoolin manageri Jürgen Klopp kutsui Bergeä ”todella mielenkiintoiseksi pelaajaksi” joukkueiden kohdattua marraskuussa.
– Se oli mahtava hetki. Tuollaisten kehujen jälkeen hymyillyttää. Se on mahtavaa, kun Jürgen Kloppin kaltainen maineikais manageri tulee tervehtimään ja sanoo jotain tuollaista, sanoi Berge Bleacher Reportin mukaan.
Liverpool oli lyhyesti yhdistettynäkin Bergeen, ja viime päivinä huhuissa on mainittu myös Manchester United, mutta nyt vaikuttaa vahvasti, että siirto Sheffield Unitediin on loppusuoralla.
LUE MYÖS:
- West Ham -manageri Nuno Espírito Santo kiehui erotuomarin päätöksestä: ”On vaikeaa hyväksyä tätä”
- Maajoukkuepelaaja otettu kiinni pahoinpitelystä epäiltynä
- Mohamed Salah saa risuja huomattavalta taholta: ”Kai voit sen verran purra huultasi?”
- Näkökulma: Mohamed Salahin poikkeuksellinen ryöpytys oli tervetullut
- ”Ilmassa on epäuskoa” – Arne Slot kommentoi kriisiä
- Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana

- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi