Siirtoikkuna-analyysi: Ehjää ei kannata korjata – Liverpoolin toimisto lähes talvitauolla
Valioliiga.com on toimittanut siirtoikkuna-analyysejä sarjan joukkueiden tammikuulta. Sellainen on syytä siis tehdä myös taulukkoa näytöstyyliin hallitsevan Liverpoolin osalta.
Siirtolista on todella lyhyt, eikä varsinaisesti täytä listan määritelmää lainkaan: Anfieldille saapui Takumi Minamino. Jo pitkään tarkkailussa olut japanilaislaituri ehti siirtoaan ennen edustaa RB Salzburgia muutamaa päivää vajaat viisi vuotta.
Transfermarktin mukaan varsinainen siirtosumma oli näille tasoille hyvinkin maltillinen; Liverpool maksoi 25-vuotiaan hankinnasta kahdeksan ja puoli miljonaa euroa. Hän on ehtinyt pelata Jürgen Kloppin joukoissa tähän mennessä jo kahdessa valioliigaottelussa, sekä kahdessa FA Cup -mittelössä, yhteensä hieman yli 200 minuuttia.
Minaminon saapuminen oli koko siirtoikkunan ensimmäisiä, ellei jopa ensimmäinen tapahtuma. Siirto vahvistettiin tammikuun ensimmäisenä päivänä, ja itse sopimus oli siis vain odottamassa sallittua kellonlyömää.
Ehjää ei kannata korjata, sanoo vanha viisaus. Liverpool ei ole edelleenkään hävinnyt valioliigaottelua meneillään olevalla kaudella. Mitä ilmeisimmin Minaminon nappaaminen juuri nyt oli järkevää muista syistä kuin siitä, että joukkue olisi häntä – tai muutakaan vahvistusta – tällä hetkellä erityisen kipeästi tarvinnut.
Paljon puhuttu Valioliigan talvitauko koski siis Liverpoolin kohdalla pitkälti myös toimistohenkilökuntaa, mitä siirtoasioihin tulee.
Liverpoolin pelaajasiirrot tammikuussa 2020
Saapuneet
Takumi Minamino, 25, Red Bull Salzburg, 8,5 miljoonaa euroa
Lähteneet
–
- Virallista: Pitkäaikainen Valioliiga-luotsi jättää tehtävänsä
- ESPN: Suurseura tiedustellut Erik Ten Hagista – tämä on Man United -managerin kanta tulevaisuudestaan
- Valioliigaan yhdistetty mestarivalmentaja jää nykyiseen seuraansa
- Tämä Erling Haalandin reaktio ärsytti nyt Roy Keanea – ”Hemmoteltu kakara”
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan