Southamptonille niukka tappio – unohdetun Burnley-pelaajan sensaatiomainen osuma ratkaisi ottelun
Burnley voitti Southamptonin vieraissa 2-1-lukemin Valioliigan 26. ottelukierroksella lauantai-iltapäivänä.
Burnley siirtyi ottelussa 1-0-johtoon vain kahden minuutin pelin jälkeen, kun Southampton-puolustuksen kommunikointivirhe kostautui pahemman kerran.
Ashley Westwoodin kulmapotku meni suoraan etukulmasta sisään, kun etutolppaa vartioinut Danny Ings päästi hänen kierteisen keskityksensä läpi siinä toivossa, että Alex McCarthy koppaisi pallon hyppysiinsä. Toisin kuitenkin kävi, ja Burnley siirtyi kamppailussa 1-0-johtoon.
Painajaismaisesta alusta huolimatta Southampton nousi melko nopeasti ottelussa tasoihin Ingsin osumalla. Englantilaishyökkääjä tarrasi kiinni irtopalloon rangaistusalueen ulkopuolella, ja laukoi sen tyylikkäästi oikeaan alakulmaan Nick Popen selän taakse. 1-1.
Ings, 27, on tehnyt tällä kaudella jo 15 maalia Valioliigassa.
Tunnin pelin kohdalla Burnley siirtyi uudelleen johtoon Matej Vydran upealla maalilla. Tshekkiläispelaaja otti Jeff Henridckin pitkän pystypallon rinnallaan haltuun rangaistusalueen reunalla, kääntyi pois Southampton-puolustajien vartioinnista ja tykitti pelivälineen jäätävällä laukauksella yläkulmaan. 2-1.
Vydra on viimeksi onnistunut maalinteossa Valioliigassa syyskussa 2018.
Southampton haki vimmatusti tasoitusta aina pelin loppuun saakka, mutta Sean Dychen miehistö sinnitteli sateisella St. Mary’s Stadiumilla ja voitti keskikastin kamppailun 2-1.
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen