Valioliigan nousijajoukkue rohkenee jo puhua Mestarien liigasta: ”Siihen asemaan olemme itsemme asettaneet”

Sheffield United pelasi vuosi sitten Mestaruussarjaa – nyt ryhmän keskuudessa uskalletaan sanoa jo ääneen sanat ”Mestarien liiga”.
Kausi on ollut huikea; Blades on Valioliigan sijalla kuusi, vain kahden pykälän päässä Euroopan ykköskilpailuun oikeuttavasta neljännestä sijasta. Tilannetta elävöittää lisäksi skenaario, jossa Manchester City suljetaan europeleistä UEFA:n sanktiona.
Oliver Norwood sanoo, ettei aihetta enää voi vältellä.
– Ei päästä mihinkään faktasta, että siihen tilanteeseen olemme itsemme asettaneet. Kauden alussa tähtäin oli sarjapaikan säilyttämisessä, ja totta puhuen en enää usko meidän putoavan. Olisi hölmöä väittää, ettemme olisi keskustelleet siitä (Mestarien liiga).
Tarjokkaita europeleihin riittää, Valioliigan keskikasti on todella tasainen.
– Kuka ikinä sen paikan saakaan, on se sen myös ansainnut. Vaaditaan jatkuvuutta, jotta pysyy pinnalla 38 ottelun ajan. Se on todellakin jotain, mihin pyrimme, eikä ole syytä häpeillä sitä tavoitetta.
Valmentaja Chris Wilder komppaa keskikenttäpelaajaansa.
– Olisihan se melko hölmöä mennä joukkueen tapaamiseen ja sanoa, että ollaanpa nyt vain varovaisia, ettei jouduta putoamisalueelle.
Lähde: Sky Sports
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Virallista: Manchester Unitedille nuori ranskalaisvahvistus – päässyt pari kertaa penkille aikuisissa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta

- Manchester City asetti keskikenttäpelaajalleen hintalapun – kiinnostusta huippusarjoissa
- Sunderlandilta 19 miljoonan euron hankinta
- Virallista: Wolverhampton piti lupauksensa – kahdellakin tapaa
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin