Suolaa Arsenalin haavoihin: tilastot kertovat karua kieltä ennätyshankinnan tehottomuudesta ja vuosia sitten myydyn nuorukaisen hirmuvireestä
Kuva: Getty Images
Bayernin Münchenin saksalainen hyökkäyspään pelaaja Serge Gnabry on ollut tällä kaudella vahvassa vireessä varsinkin Lontoossa.
Gnabry teki tiistaina kaksi maalia Chelsean verkkoon Stamford Bridgellä pelatussa Mestarien liigan neljännesvälierien avausottelussa. Lokakuussa hän oli paukuttanut niin ikään Lontoossa peräti neljä rysää lohkovaiheen pelissä Tottenhamin kaatuessa 7-2-lukemin.
24-vuotias Gnabry on tehnyt siis kauden aikana jo kuusi maalia Lontoossa kahdessa ottelussa. Hän on siis tehnyt enemmän maaleja kaupungissa tällä kaudella kuin pohjoislontoolaisen Arsenalin kesän jättihankinta Nicolas Pepe, joka siirtyi Tykkimiehiin Ranskan liigan Lillestä noin 79 miljoonan euron siirtosummalla. Norsunluurannikkolainen Pepe on Arsenalin historian kallein pelaajahankinta.
Erityisen kirveleväksi Pepen ja Gnabryn vertailun Arsenalin kannattajille tekee se, että Gnabry edusti aiemmin urallaan juuri Arsenalia, johon hän siirtyi 16-vuotiaana vuonna 2011.
Gnabry ei onnistunut vakuuttamaan Arsenalin tuollaista päävalmentajaa Arséne Wengeriä ja sai edustusmiehistössä vastuuta vain 18 ottelun verran.
Vuonna 2016 Arsenal myi Gnabryn Werder Bremeniin viiden miljoonan euron suuruisella siirtosummalla, ja sen jälkeen Gnabry on petrannut koko ajan ja paukuttanut maaleja. Tällä kaudella Saksan maajoukkuemies on tehnyt jo 15 maalia ja antanut 10 syöttöä kaikissa kilpailuissa.
Arsenalin kannattajat saattavat hyvinkin olla katkeria Wengerille, jonka alaisuudessa Gnabry pääsi siirtymään – vieläpä jalkapallon nykymarkkinat huomioiden todella edulliseen hintaan. Wenger puolusteli tapahtunutta viime syksynä sillä, että Arsenal oli halukas jatkamaan Gnabryn sopimusta ennen siirtoa Werder Bremeniin.
Vain vuosi Bremen-siirron jälkeen pelaaja olikin jo Bayernin mies.
– Olen sitä mieltä, että Bayern manipuloi häntä kulisien takana siten, että jos hän siirtyisi Bremeniin, niin Bayern hankkisi hänet myöhemmin, Wenger sanoi beIN Sportsille.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Bournemouth teki tarjouksen Real Madridin puolustajasta
- Athletic: Everton hylkäsi Juventuksen tarjouksen hyökkääjästään
- Liverpool hankkii uuden topparin – hintalappu yli 60 miljoonaa euroa
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Athletic: Arsenal-pelaaja joutuu leikkaukseen – seura etsii korvaajaa siirtoikkunan loppuhetkillä
- Michael Carrick otti kantaa Patrick Dorgun loukkaantumiseen
- Sky: Liverpool on ostoksilla Koillis-Englannissa
- Virallista: Manchester City -maalivahti vaihtaa seuraa Valioliigan sisällä
- Manchester City menetti pisteitä Valioliigassa – Tottenham-hyökkääjä iski upean maalin
- Fabrizio Romano: Glen Kamara herätti kiinnostusta Englannissa – Rennes hylkäsi tarjouksen
- Draamaa Manchester Unitedin ottelussa – kaksi maalia lisäajalla
- Athletic: Crystal Palace myymässä maalitykkinsä Italiaan
- Virallista: Lisää ruotsalaisväriä Valioliigaan
- Leeds panee kovan kovaa vastaan Valioliiga-seurojen välisissä neuvotteluissa