Jürgen Klopp ei silitellyt Adriánin päätä – pyysi rauhoituttuaan kuitenkin kunnioitusta
Kuva: Getty Images
Liverpool-maalivahti Adrián on näytellyt tällä kaudella paljon ennakoitua suurempaa roolia joukkueessa. Alissonin loukkaannuttua ensimmäisen kerran jo Valioliigan avauskierroksella, on espanjalaiselle riittänyt työsarkaa. Tekevälle sattuu, niin myös Adriánille Atlético Madridia vastaan.
Jürgen Klopp ei suostunut myöntämään, että vahdin epäonnistuminen ratkaisi jatkopaikan kohtalon.
– Hän on aikuinen mies, ja tietää kyllä mikä tilanne on. Emme kuitenkaan syytä häntä, ja olisi mukavaa jos muutkin muistaisivat käyttäytyä kohteliaasti. Ei hän halunnut tehdä virhettä. Hän on pelastanut meidät moneen kertaan tällä kaudella.
The Guardianin lainaamat Kloppin kommentit kuulostavat esitetyiltä vasta, kun Kloppin suurin katkeruus tappiosta oli laantunut – heti ottelun päätyttyä häneltä kuultiin vähemmän pureskeltua tilitystä. Nyt kuitenkin mukana oli taas tyypillisempää analyysiä.
– Emme me siinä tilanteessa ottelua hävinneet, mutta totta kai sillä oli suuri vaikutus. Me päästimme vielä kaksi maalia lisää, emmekä tehneet omista tilanteistamme. On olemassa paljon syitä sille, miksi putosimme. Mutta ihmiset ovat valmiita tuomitsemaan, kuten elämässä yleensä – varsinkin jos sattuu tekemään työtä joka on julkista.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt tuli kova lausunto: Arsenalin ja Manchester Cityn jättiottelussa tapahtui iso tuomarivirhe
- ESPN: Tämä on Manchester Unitedin suunnitelma valmentajamarkkinoilla
- Arne Slot: Mohamed Salah ei pelaa viikonlopun huippuottelussa
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Fantasy Premier League: GW 35 – tässä parhaat pelaajat kauden loppusuoralle
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta