Koronavirus: Englannin alasarjaseurat ”tarvitsevat” Valioliiga-jättien apua – pieni pala TV-rahoista tekisi ihmeitä

Kuva: Getty Images
Colchester Unitedin puheenjohtaja Robbie Cowling on sanonut, että Englannin alasarjaseurat tarvitsevat pian Valioliiga-jättien apua selvitäkseen koronaviruskriisistä.
EFL loi tiistaina 50 miljoonan punnan suuruisen tukipaketin kaikkia pääsarjan ulkopuolella olevia seuroja varten. Cowlingin mukaan apuraha on ”helpottava”, mutta ”ei lähellekään tarpeeksi” auttamaan kaikkia seuroja selviytymään koronapandemian aiheuttamista haitoista.
– Jotta voisimme todella selviytyä ja mennä eteenpäin, tarvitsisimme apua Valioliigasta ja muualta. Kun katsomme tulevaisuuteen, tilanne tulee menemään hyvin hankalaksi jokaiselle seuralle, Cowling kertoi BBC:lle.
Aiemmin tällä viikolla entinen Valioliiga-manageri Brian Laws sanoi, että Valioliiga-pelaajat voisivat tukea alasarjaseuroja luovuttamalla kuukauden palkkansa heille.
[readmore from=koronavirus]
Urheilutalouden ekspertillä Tr Rob Wilsonilla oli kuitenkin mielessään ”reilumpi” ratkaisu. Wilsonin mielestä Valioliiga-seurojen tulisi lahjoittaa 2 % niiden saamista TV-tuloista EFL-seuroille.
Valioliigan TV-sopimukset ovat arvoltaan yhteensä 9,2 miljardia puntaa. Esimerkiksi Liverpool ja Manchester City tienasivat viime kaudella yli 150 miljoonaa puntaa TV-rahaa viime kauden aikana.
– Jopa Valioliigan pohjaseurat tienaavat noin 120 miljoonaa puntaa, eli se [kaksi prosenttia] olisi vain 2,4 miljoonaa puntaa heiltä pois. Tämä summa tulisi kertoa 20 seuralla ja antaa sitten EFL:lle ja muille kilpailuille avustusrahastona, Wilson kertoi BBC:lle.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Aston Villalle paha lässähdys eurokentillä
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Roy Keane haukkui kokonaisen valioliigajoukkueen pelaajat: ”Idiootteja!”
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Tappioita kokeneen Liverpoolin pelaajat kokoontuivat yhteen: ”Halusin sanoa asioita”
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille