Lehti: Aston Villan kapteeni menettämässä hölmöilynsä takia puolen kuukauden palkan
Aston Villa on antamassa 150 000 punnan (noin 168 000 euron) sakon kapteenilleen Jack Grealishille, joka jäi kiinni hallituksen koronaohjeistuksen sivuuttamisesta nololla ja typerällä tavalla, kertoo The Times.
Grealish, 24, ohjeisti lauantaina sosiaalisessa mediassa seuraajiaan pysymään kotona koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi, mutta hän lähti itse illanviettoon kaverinsa luokse. Sunnuntaina aamulla Grealish oli lähdössä kotiin, mutta hän törmäsi autollaan kahteen pysäköityyn ajoneuvoon ja poistui paikalta kävellen.
Tiettävästi Grealish oli käymässä entisen joukkuekaverinsa Ross McCormackin luona. Sunnuntaina sosiaaliseen mediaan ilmestyi kuvia keskikenttäpelaajan vahingoittuneesta Range Roverista sekä itse Grealishista, joka oli pukeutunut eri parin tohveleihin, shortseihin ja huppariin.
Timesin tietojen mukaan virkavalta ei aio rangaista Grealishia, mutta hänen työnantajansa Aston Villa on äärimmäisen tyytymätön kasvattinsa toimintaan.
Villa ilmoitti tiedotteessaan olevansa ”syvästi pettynyt” ja lisäsi, että Grealishia odottavat kurinpitotoimet ja sakko, joka lahjoitetaan kokonaisuudessaan paikalliselle hyväntekeväisyysjärjestölle.
Times kertoo, että Grealish menettää hölmöilynsä takia todennäköisesti kahden viikon palkan, joka tarkoittaa hänen kohdallaan edellä mainittua 150 000 puntaa.
LUE MYÖS:
- Valioliiga-tuomarille laitetaan kamera mukaan Manchester Unitedin otteluun
- West Ham sopuun uuden managerin kanssa
- Tottenham-kaksikko otti yhteen – näin kommentoi Ange Postecoglou
- Erik ten Hag on Bayern Münchenin kiikarissa
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Chelsea murskasi West Hamin Valioliigassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Pierre-Emerick Aubameyangilta suorat sanat Chelseasta: ”Olin niin pettynyt”
- Chelsea-pelaaja haluaa jäädä lainaseuraansa sarjanousun jälkeen – ”Olen sanaton”
- Harry Maguire loukkaantui – FA Cupin finaali vaarassa
- Liverpool aiheutti Tottenhamille jo neljännen peräkkäisen tappion Valioliigassa – UCL-paikka menossa sivu suun
- Valioliigan nousunsa varmistanut Ipswich sai onnittelupuhelun maailmankuululta kannattajaltaan – ”Missä olet äijä?”
- Guardian: West Ham löytänyt korvaajan David Moyesille – lähellä yhteisymmärrystä
- Erling Haaland kuittaili Roy Keanelle neljän maalin iltansa jälkeen – ”En välitä”
- Arsenalin tähden pysyvä siirto varmistumassa
- AS: Atléticon toppari siirtymässä Aston Villaan
- Chelsea-vahti: Tämä saavutus tekisi lontoolaisseuran kaudesta onnistuneen