ES: Arsenal, Chelsea ja Tottenham Real Madridin laitapakin perässä – ”Kuka ei olisi imarreltu kiinnostuksesta?”

Tyypillisesti espanjalaisjättien sanotaan lehtien siirtohuhuissa olevan valioliigapelaajien kintereillä, mutta toimii kuvio välillä myös toisin päin.
Lontoon paikallislehti Evening Standard kertoo, että kaikki kaupungin suurseurat Arsenal, Chelsea ja Tottenham ovat Real Madridin Achraf Hakimin perässä.
Kyseessä on 21-vuotias Real Madridin oma kasvatti, joka on pelannut kesästä 2018 lähtien lainalla Borussia Dortmundissa. Saksassa Hakimi on kehittynyt valtavasti, ja tällä kaudella hän on jo iskenyt 37 ottelussa tehot 7+10. Hakimi ei tosin ole pelannut aina oikea pakin tontilla, vaan myös ylempänä laidalla.
Hakimin lainasopimus päättyy tänä kesänä, ja miehen sopimus Real Madridin kanssa ulottuu kesään 2022. Madridilaisseura tuskin haluaa kokonaan luopua lupaavasta pelaajasta, mutta on mahdollista, että Hakimi lähetetään vielä ensi kaudeksi lainalle.
Suurseurojen kiinnostusta nuorukainen kuvasi itse näin:
– Kuka ei olisi imarreltu kiinnostuksesta? Olen ylpeä siitä, mitä olen saanut aikaan, Hakimi sanoi espanjalaisen Cadena SER:n haastattelussa.
– Kesäkuussa on tehtävä iso päätös, joka vaikuttaa uraani. Teoriassa lainasopimukseni päättyy kesäkuussa ja palaan Real Madridiin. En ole vielä keskustellut asiasta Madridin kanssa, mutta uskoisin, että puhumme pian siitä, mikä ratkaisu olisi paras minun kannaltani.
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa

- Manchester City asetti hintalapun topparilleen