David Moyes paljasti, minkä kolmen pelaajasiirron kariutuminen jäi harmittamaan eniten Manchester Unitedissa
Kuva: Getty Images
Manchester United on käyttänyt Sir Alex Fergusonin eläköitymisen jälkeen valtavan pinon rahaa pelaajahankintoihin.
Unitediin on vuosien varrella yhdistetty siirtohuhuissa yhtä sun toista nimeä. Osa yrityksistä on onnistunut, osa ei ja osa huhuista lienee ollut täysin tuulesta temmattuja.
Nyt Unitedin entinen manageri David Moyes – joka aikoinaan valittiin tehtävään Fergusonin seuraajaksi – paljasti, mikä epäonnistuneista siirroista jäi harmittamaan eniten.
– Kyllä se on Toni Kroos, Moyes sanoi beINSportsin haastattelussa, kun häneltä kysyttiin kolmea suurinta epäonnistumista siirtomarkkinoilla.
– Aiemmin (kesällä 2013) olimme vahvasti myös Cesc Fàbregasin ja Gareth Balen perässä.
Balesta United tarjosi tiettävästi 86 miljoonaa puntaa (98 miljoonaa euroa), eli silloisen maailmanennätyssumman. Bale valitsi kuitenkin Real Madridin. Saman valinnan teki Kroos, mutta se oli monimutkaisempi tarina.
[readmore from=Siirtouutiset]
Moyes oli jo sopinut Kroosin siirrosta Bayern Münchenin kanssa. Kaupan piti toteutua kesän 2014 MM-kisojen jälkeen. Moyes sai kuitenkin kenkää pääsiäismaanantaina 2014.
Moyesin tilalle palkattiin Louis van Gaal, joka ei innostunut Kroosin hankkimisesta. Niinpä Kroos päätyi Real Madridiin, joka maksoi keskikenttämiehestä vain 25 miljoonaa euroa. Realissa Kroos on voittanut neljä kertaa Mestarien liigan ja kerran La Ligan. Lisäksi Kroos voitti Realin pelaajana maailmanmestaruuden 2018.
Fàbregas taas päätyi kesällä 2014 Unitedin kilpaiijan, Chelsean riveihin. Chelsea maksoi pelintekijästä 33 miljoonaa euroa.
LUE MYÖS:
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Englanti kohtaa MM-voittaja Espanjan – tässä on Kansojen liigan ohjelma
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Manchester Cityn tähti palasi maajoukkuereissulta kotiin
- Virgil van Dijk otti yhteen hollantilaismedian kanssa: ”Aivan hölynpölyä”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta