Guardian: Manchester Unitedin siirtomarkkinasuunnitelmat menivät uusiksi – yksi iso hankinta joudutaan nyt unohtamaan
Manchester Unitedin uskottiin olevan yksi niistä seuroista, jotka pystyvät koronaviruksesta huolimatta saavuttamaan tavoitteensa kesän siirtomarkkinoilla.
Nyt näyttäisi siltä, että koronaviruksen aiheuttamat tulonmenetykset vaikuttavat myös Unitedin siirtomarkkinasuunnitelmiin.
Unitediin on yhdistetty siirtohuhuissa etenkin Harry Kane, Jadon Sancho, Jack Grealish ja James Maddison. Pelkkä Kane maksaisi luultavasti 175-200 miljoonaa euroa, ja Sanchostakin pitäisi hyvin mahdollisesti pulittaa kolminumeroinen summa.
Guardianin mukaan Unitedin toimistolla on nyt pitänyt laatia suunnitelmia ja siirtobudjettia uuteen uskoon, sillä tulevaisuuden kassavirrat ovat tällä hetkellä hieman hämärän peitossa. Kukaan ei osaa varmuudella sanoa, milloin ylipäätään voidaan taas pelata ja milloin voidaan pelata niin, että yleisöä voidaan päästää katsomoihin.
Tulevaisuuden epävarmuudesta johtuen Unitedissa on lehden mukaan päädytty siihen, että Kaneen vaadittava siirtosumma on epärealistinen tänä kesänä. Tässä vaiheessa ei tiedetä, koetaanko muut siirtokohteet seurassa yhä mahdollisiksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Luton-luotsi Jack Wilshere oli revittävä pois riidasta omien fanien kanssa
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Wayne Rooney: Valioliigahistoriaa tehnyt James Milner tulee jatkamaan uraansa – ”Uskomaton saavutus”
- Jamie Carragher ei pidä Tottenhamin putoamista mahdottomana
- Manuel Akanji jäi yllättäen olemattomalle vastuulle Manchester Cityssä: ”Seurat vaativat lojaaliutta pelaajilta, mutta…”
- Eberechi Eze taas asialla – Arsenal teki selvää jälkeä Tottenhamista derbyssä
- Loppuhetkien maali ratkaisi Liverpoolin ottelun
- Kestättekö paineet? Mikel Artetalta tiukka viesti Arsenalin pelaajille: ”Menkää toiseen seuraan”
- Arsenal murjoi Tottenhamin derbyssä – Arteta: ”En voisi olla ylpeämpi”
- Declan Rice: Arsenalissa käytiin tulisia keskusteluja viimeisimmän pettymyksen jälkeen
- Bournemouthin Marcos Senesi suurseurojen kiikarissa
- James Milner teki valioliigahistoriaa